Ei enää protestantti
Viime lauantai-iltana (helluntaiaattona) koitti viimein se päivä, kun matkani protestanttina päättyi. Noin 10 vuotta sitten sain konkreettiset ensikosketukset katolilaisuuteen, josta alkoi utelias, mutta hiljainen tutkimusmatkani. Alkuvuosina matka oli puhtaasti älyllistä uteliaisuutta. Viimeiset vuodet olivatkin sitten todellista painimista. Ääneen en uskaltanut kertoa, mitä kaikkea hiljaisuudessa luin ja kuuntelin. Pelkäsin paheksuntaa ja kaipasin hyväksyntää siinä määrin, että suuni pysyi tiukasti kiinni. Pelkästä torjutuksi tulemisen uhasta tuli rajoittava rautainen häkki. Matka haastavien kysymysten äärelle ja uskon juurille olikin samalla eräänlainen löytöretki omaan keskeneräisyyteeni ja kypsymättömään luonteeseeni. Olen paljon pienempi ihminen kuin olisin toivonut olevani. Mitä toiset ajattelisivat, kiinnosti aika paljon ja se ohjasi toimintaani monella tasolla. Taivuin toisten odotusten edessä (tai sen edessä, mitä kuvittelin toisten minulta odottavan) ja valitsin j...