40 vuoden pyhiinvaellus osa 2.

Seuraavaksi kuvailen uskoani 90-luvun loppuvuosilta 2000-luvun reiluun puoliväliin eli vajaan 10 vuoden jaksolta. Pyrin kuvailuun, en esittämään arvostelmia. Kerron asioista niin kuin olen ne itse nähnyt. Puolueettomuuteen en varmastikaan kuvauksessani pysty.

 

Teen jonkin verran myös vertailua eri ryhmien välillä. Joku voi nähdä sen turhana vastakkainasetteluna, mutta mielestäni se on perusteltua. Vertailun avulla asiat jäsentyvät. Tarpeetonta kärjistämistä yritän välttää.

 

Menin lukioon -98 syksyllä. Internetin myötä maailma oli auki ja kielitaitoni riittävällä tasolla selvittääkseni Amerikan ihmeitä. Minuun vaikuttanut Livets Ord otti yhä enemmän etäisyyttä amerikkalaisiin TV-julistajiin ja siitä tuli klassisen helluntailaisuuden sisällä hyväksytympää, mutta itse aloin vasta lämmetä. Ihastuin menestysteologiasta perusteellisesti.

 

Matkalla menestykseen

 

Menestysteologia oli kuin luotu minua varten. Saarnaajilla oli näyttävät seurakuntasalit, yllään upeat puvut ja käsissään paksut kultaiset kellot. He lensivät suihkujeteillä, ajoivat loistoautoilla, asuivat linnoissa, nauttivat rikkauksista ja heitä ihailtiin suuresti. Kaikki perusteltiin Raamatulla. Vanhan testamentin patriarkoista lukuisat olivat satumaisen rikkaita ja me olimme rikkaan Taivaan Isän lapsia. 

 

Meille Aabrahamin perillisille kuuluivat kaikki mahtavat lupaukset uskon kautta. En ollut ymmärtänyt, kuinka paljon Raamattu puhuu menestyksestä ja erityisesti Vanha testamentti rehellisesti varallisuudesta. Joskus siunattu sai monia kameleita. Minulla saattoi nykyajan sovelluksena olla vastaavasti useita urheiluautoja.

 

Halusin kaikkea, mitä menestysteologialla oli tarjolla: rikkauksia, terveyttä, onnellisuutta ja suosiota. Suuri suosikkini oli nouseva nuori tähti, Creflo A. Dollar Jr. Hän oli hyvin sujuva esiintyjä lavalla ja fanitin häntä. Haaveilin joskus saavani samanlaista ihailua suurilla lavoilla osakseni. 

 

Ehkä Jumala tekisi minusta joskus suuren lavaleijonan. Internet mahdollisti näiden jännittävien saarnamiesten seuraamisen. Amerikkalaisia menestysjulistajia vielä pidemmälle menivät afrikkalaiset. Heitäkin saattoi seurata yhteiskristilliseltä TV7-kanavalta. Pidin kuitenkin amerikkalaisten tyylistä afrikkalaisia enemmän.

 

Uskostani tuli erittäin yksilökeskeistä. Samaan aikaan tapahtunut poliittinen käänne tiukaksi republikaaniksi istui yhtälöön luonnostaan. Kaikki oli mahdollista, jos vain teki kovasti töitä ja uskoi itseensä. Köyhyys oli lähinnä omaa syytä. Valtion ja ylipäätänsä kenenkään toisen ei tullut sotkeentua asioihini mitenkään. 

 

Uskon edelleen markkinoihin enkä tykkää asioihini puuttumisesta, mutta näkökulmani on muuttunut. 2000-luvulla näin itseni jotenkin ympäristöstä irrallisena olentona, joka ulkopuolisista vaikutuksista vapaana puntaroi asioita. Nykyisin näen ihmisen hyvin syvällisesti sosiaalisena olentona, johon sosiaalinen elämä vaikuttaa hyvin paljon maailmankuvaa ja uskonnollisen vakaumuksen sisältöä myöten.

Reilun 20 vuoden iässä aloitin verkostomarkkinoinnin, koska halusin kiihkeästi rikastua ja olin aivan rahaton. Ajattelin että joku päivä olisi hienoa ajella upealla autolla, asua hienosti, matkustaa, olla rikas ja ihailtu. Kirjahyllystäni löytyi Raamattuun pohjautuvia rikastumisoppaita. Kuuntelin raamatullista itsensä kehittämistä voidakseni toteuttaa unelmani menestyjänä. Verkostomarkkinointi olisi minun välineeni rikkauksiin, mutta se jäi yritykseksi.

 

Näin se tehdään

 

Menestysteologiassa Jumalan tehtävä oli tehdä ihminen onnelliseksi sekä täyttää hänen tarpeensa ja toiveensa. Siunausten saamiseksi oli tärkeää antaa rahaa menestyssaarnaajien työhön ja omistaa asioita uskon kautta. Jos uskoi ja antoi rahaa, niin Jumala antoi rahat takaisin moninkertaisesti. Jos uskoi ja julisti ääneen Jumalan lupauksia elämäänsä, niin Jumalan lupaukset toteutuivat varmasti. 

 

TV-evankelista saattoi luvata erityisen taloudellisen siunauksen kannattajajäsenilleen tai lähettää vaikkapa siunaamansa rukousliinan, kiven Israelin pyhiltä paikoilta tms. Mielleyhtymiltä Lutherin päivien anekauppiaisiin ei voi välttyä. Kun antoi rahaa saarnaajalle, niin sai itse erityisiä siunauksia. 

 

Varoja saatettiin kerätä esimerkiksi uuteen suihkujettiin, joka oli evankeliumin levittämisen kannalta äärimmäisen tärkeä. Oli jännittävää kuunnella, kuinka menestyssaarnaaja todella tarvitsi uuden lentokoneen evankeliumin tähden. Minä halusin uskon, vaikka epäilevät ajatukset täyttivät mieleni. Joskus saarnaaja tunsi erityisen voitelun, jolloin kuulijat toivat seteleitä lavalle. Uskon kautta kaikki olisi mahdollista.

 

Yksi tapa saada haluamansa oli kaivaa Raamatusta jokin lupaus ja omistaa sen sisältö uskossa itselleen. Raamatusta löytyy lupauksia vaikka millaisiin tilanteisiin. Paavali oli sanonut: "Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä "on" (2.Kor. 1:20)." Mitä ikinä Raamatusta löytyisi, se kuuluisi minulle. Omistaisin sen uskossa.

 

Usein saarnaajat viittasivat Jeesuksen sanoihin: "Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva." (Mark. 11:23-24.) Yritin uskoa hampaani suoriksi, mutta ei se onnistunut. Ne ovat vinot tänäkin päivänä. 

 

Olivatko menestysteologit helluntailaisia? 

 

Menestysteologian piirissä olleet ihmiset olivat erittäin tosissaan uskon ja Jumalan kanssa. Sama koski myös saarnaajia suurelta osin (ehkä he itsekin uskoivat tarvitsevansa uuden lentokoneen). Usein ulkopuoliset esittivät kaiken menestysteologiaan liittyvän tietoisena huijauksena, mutta se oli todennäköisesti virheellinen kärjistys. Se oli myös loukkaavaa menestysteologiassa syvällä olevia ihmisiä kohtaan. 

 

Kyseisissä seurakunnissa ja järjestöissä mukana olleet rukoilivat syntisen rukouksensa. He kävivät kasteella ja erilaiset karismaattiset ilmiöt ja kokemukset olivat osa heidän uskoansa. Kyse oli aidosti uskovista ihmisistä. He olivat uskon peruspilareiltaan hyvin helluntailaisia. Jotkut todistivat erilaisista ihmeistä. Osa oli ehkä totta, osa oli toiveajattelua, osa oli huijauksia. En tiedä, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.

 

Menestysteologiassa Jumala vain vastasi markkinoiden kysyntään. Minäkin halusin kiihkeästi rikastua, olla suosittu ja kuuluisa. Menestysteologien saarna-aiheet vastasivat kentän toiveisiin ja tarpeisiin. Jos uskovan osana oli terveys, rikkaudet ja onnellisuus, niin se kuulosti houkuttelevalta. Varmaa oli, että menestysteologiassa materiaan suhtautuminen oli estottoman myönteistä.

 

Suurin osa helluntailaisista teki jyrkän eron menestysteologiaan. Helluntailaisuus ei ollut sama asia kuin menestysteologia. Samalla menestysteologia oli osa helluntailaista perhettä. Opetukset pelastuksesta alttarikutsuineen, armolahjoista, Pyhällä Hengellä täyttymisestä ja lukuisista muista asioista yhdistivät menestysteologiaa klassiseen helluntailaisuuteen.

 

Painotukset olivat toki erilaisia, mutta joskus rajanveto klassisen helluntailaisuuden ja menestysteologian välillä oli vaikeaa. Esimerkiksi maailman suurimman helluntaiseurakunnan johtaja David Yonggi Cho kirjoitti suomeksi käännetyn Pelastus, Parantuminen ja Menestys -kirjan, jota varmaankin voitiin pitää joillakin mittareilla menestysteologisena. 

 

Helluntaijulistajien T.L. Osbornin tai Oral Robertsin yhteydet menestysteologisiin painotuksiin olivat selviä. Sekä Yonggi Cho että Osborn vierailivat Suomessa ja olivat erittäin arvostettuja klassisen helluntailiikkeen sisällä. Benny Hinn vieraili Seinäjoella helluntaiseurakunnan kutsumana. 

 

Räikeimmissä tapauksissa menestysteologian tunnistaminen oli ilmeistä, mutta rajojen tarkka vetäminen oli pitkälti makuasia. Eri ihmisten tai toimijoiden (kuten Livets Ord) leimaaminen latautuneilla termeillä ei tehnyt täysin oikeutta kokonaiskuvan valossa. Helluntailaisuus oli aina ollut varsin kirjava liike ja mukaan mahtui painotuksia, jotka olivat osalle helluntailaisista hyvin vieraita. 

 

Ei menestysteologiaa, mutta etsijäystävällisyyttä

Helluntailaisten suhtautuminen rahaan ja varallisuuteen oli mutkatonta. Upeat autot, kauniit kodit ja taloudellinen hyvinvointi olivat arvossapidettyjä asioita. Tässä suhteessa asenteet muuttuivat syntymääni ennen, koska helluntailaisuudessa oli tietynlainen vaatimattoman elämän ihanne 50-70 -luvuilla. 

 

Kulttuurillisesti helluntailaisuus sai paljon vaikutteita Yhdysvalloista. Kun Herra siunasi aineellisella hyvällä, niin ei sitä tarvinnut häpeillä. Nautinnoista kieltäytyvä elämä ei ollut mikään tavoiteltava ihanne, vaan edusti jonkinlaista oman hännän nostamista. Köyhyydessä ei ollut mitään ihailtavaa.

90-luvulla ja 2000-luvulla helluntailaisuudessa yleistyi etsijäystävällinen kristillisyyden versio. Usko tuli yhä lähemmäksi itsensäkehittämistä. Tämä tuli esiin siinä, että vaikkapa hengellisessä kirjallisuudessa elämänhallintaoppaan ja hengellisen kirjan ero alkoi yhä enemmän kaventua. 

 

Asiakaskeskeinen ote tuli näkyviin seurakuntasalien värivaloina ja erilaisissa esteettisissä elementeissä. Liike-elämän lähestymistavoista tuli seurakuntapiireissä yleisiä. Ihmisten viihtyminen tunnistettiin selkeämmin puheita, musiikkia ja kaikkea toimintaa ohjaavana tärkeänä arvona. Jos ihmiset haluttiin pitää mukana, heidän toiveensa tuli huomioida. Verkostoituneessa maailmassa erilaiset trendit liikkuivat aiempaa paljon vauhdikkaammin.

 

Jumalan rooli oli yhä enemmän ihmisten tarpeissa, toiveissa ja unelmissa. Uskovaan kohdistuvat odotukset ja vaatimukset kävivät pienemmiksi. Puheiden aiheissa ei enää esiintynyt vaativia teemoja kuin harvoin. Uskossa korostui se, mitä siinä on uskovalle eikä Jumala ollut enää niin vaativa. Opetukset nousivat Raamatun teksteistä ja kertomuksista, mutta painotukset muuttuivat. Nyt oli koittanut lempeämpi aika. 

 

Klassinen helluntailaisuus ei ollut enää yhtä karismaattista kuin aiemmin. Karismaattisempi kristillisyys oli irtautunut mm. torontolaisuuden myötä syntyneisiin uusiin itsenäisiin seurakuntiin. 

 

Vapauteen Kristus meidät vapautti 

2000-luvulla omaan ajatteluuni vaikutti myös helluntaikarismaattisessa kentässä yleistynyt voimakas armon julistus. Tulkintatapa on yleistynyt myöhemmin enemmän. Kun olin kerran tullut uskoon, niin taivaspaikkani oli lopullisesti selvä. Mikään ei voinut viedä pelastustani. Kristuksen työ oli täydellinen eikä mikään synti voinut riistää minua Hänen sylistään.

 

Synnit olivat suuria, mutta armo oli suurempaa. Tällainen julistus ei ollut perinteisen helluntailaista, koska uskon kilvoittelu nähtiin pelastuskysymyksenä. Ei Jumala mikään kovin vaativa ollut, mutta jotain piti tehdä. Ilman pyhitystä ei Herraa näkisi. Jos oli tehnyt syntiä, se piti tunnustaa. Sitä vaativammat tulkinnat menivät omaa aikaani kauemmaksi.

 

Nyt opetus oli toinen. Me kaikki teimme syntiä monin eri tavoin, joten syntiin ei tullut keskittyä. Kaikki huomio tuli laittaa yksin Kristuksen armoon ja rakkauteen. Emme olleet lain vaan armon alla. Syntien tunnustaminen oli rakkaussuhteessa sopiva tapa toimia, mutta se ei ollut mikään ehto tai edellytys armolle. Syntien tunnustaminen saattoi päinvastoin johtaa syntikeskeiseen kaiveluun, jolloin lopputulos oli hengellisen hyvinvoinnin näkökulmasta jopa kielteinen.

 

Opetuksessa lähdettiin ajatuksesta, jonka mukaan ihminen oli vastaanotettuaan Kristuksen rakkauden niin kiitollinen armosta, että halusi rakkaudesta vastalahjana elää oikein. Mitään uhkia ei enää tarvittu. Rakkaus oli pelkoa suurempaa. Meni syteen tai saveen, niin pelastuksesta ei ollut mitään epäilystä. Ihminen sai olla ehdottoman varma jatkuvasta täydellisestä anteeksiantamuksesta riippumatta tekemistään synneistä. Se oli Jumalan lapsen oikeus.

 

Kyse oli siitä, mitä Kristus oli tehnyt eikä siitä, mitä ihminen oli tehnyt (tai teki). Kristus oli täyttänyt lain viimeistä piirtoa myöten. Sain armosta ottaa vain lahjan vastaan. En voisi lisätä tekemiselläni tai tekemättä jättämiselläni tuumaakaan Kristuksen täydelliseen työhön. Olin täydellisesti vapaa. Kaikki puristaminen oli päättynyt. Minulta ei vaadittu eikä odotettu yhtään mitään. Sillä mitä ihminen teki, ei ollut pelastumisen näkökulmasta enää mitään merkitystä.

 

Omien syntien kaivelu oli keskittymistä itseensä, kun huomion tuli olla vain Kristuksen täydellisessä työssä. Hän puhdisti minut jatkuvasti synnistä, jos kerran oli uskonut. Teoilla ei pelastuttu. Kyse oli pelkästä uskosta Kristuksen täydelliseen työhön. 

 

Kristus täytti lain, joten teoilla ei enää ollut pelastuksen näkökulmasta mitään merkitystä. Nyt saatoin vain levätä Kristuksen armossa, jossa mitään vaatimuksia ei enää ollut. Paavalin sanoma oli selvä: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen (Gal. 5:1)." Orjuutta olivat juuri kaikenlaiset käskyt ja kiellot. Siitä orjuudesta Kristus oli vapauttanut minut. En antaisi enää sitoa itseäni käskyjen ja kieltojen orjuuteen. Tämä oli Paavalin selkeä sanoma, evankeliumia itseänsä.

 

Kun menestyssaarnaajien opetuksissa siunaukset tulivat ehdollisina erilaisten tekojen jälkeen, niin armon julistajien opetuksissa sellainen oli lakihenkisyyttä. Perinteiset menestysteologit olivat lain julistajia ja tarjosivat erilaisia askelia siunauksiin pääsemiseksi. Mutta kaikki oli valmista ja armossa leväten sain vain vastaanottaa kaikki taivaalliset siunaukset (taloudellisen huolenpidon, terveyden jne.). Opetukset olivat asianmukaisesti Raamatun paikoilla tuettuja. 

 

Armon opetuksen ja menestysteologian yhdistelmä oli suorastaan vastustamaton. Periaatteessa ihminen saattoi olla vaikka kateellinen, ylpeä, laiska ja ahne, mutta ikuisuusnäkökulmasta sillä ei voinut olla mitään merkitystä. Sielunsa kohtalosta ei tarvinnut kantaa huolta. Voin levätä ja ottaa vastaan siunaukset ihmeellisen armon tähden.

Teologisesti ohutta uskoa?

Ajatteluni heilahtelut eivät tietenkään ole mikään helluntaiteologian mittatikku. Menestysteologiaan ja vahvimpaan armo-opetuksen muotoon otin hiukan etäisyyttä jo pian tämän jälkeen. Mutta on totta, että tieteelliseen teologian opiskeluun helluntailaisten asenteet olivat kielteisiä. Kokemukset Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan eksyneistä helluntailaisista eivät olleet rohkaisevia. 

 

Meillä oli omat opettajamme, jotka tunsivat Raamatun kuin omat taskunsa. Lähtökohtaisesti historiallinen ja tieteellinen ote Raamatun teksteihin torjuttiin. Tässä suhteessa asenteissa tapahtui jonkin verran muutosta. Suomessa on nykyisin useita helluntailaisia teologian tohtoreita. Heidän tietämyksensä kestää vertailun kehen tahansa. Tämä ei ole myöskään arvostelma helluntailaisesta akateemisesta opetuksesta. Sellaiseen minulla ei ole mitään edellytyksiä. 

 

Suhde tieteelliseen Raamatun tutkimukseen kuitenkin jakoi helluntailaisia. Tutkimuksesta nouseviin omia näkemyksiä haastaviin ääniin suhtauduttiin lähtökohtaisesti torjuvasti.

 

Suosituimpia saarnaajia olivat herätyssaarnaajat, joiden toiminnan kautta tapahtui myös parantumisihmeitä. Heidän joskus äänekkäässä julistuksessa toiset tunsivat selvästi voitelun, kun taas rauhallinen Raamatun opettaja koettiin herkemmin kuivaksi. Toisaalta oli myös erittäin suosittuja ja tyyliltään rauhallisia opettajia. 

 

Kokemus julistuksen voitelusta oli keskeinen kriteeri (ei puhetyyli), vaikka vauhdikas usein koettiin väkevämpänä. Itsekin vain innostuin joistakin saarnamiehistä. He perustelivat opetustaan Raamatulla ja tuote vetosi minuun. Ehkä kuvio ei mennyt kaikkein tiukimman älyllisen seulan läpi, mutta näin kävi.

 

Monet innokkaat uskovat eivät lähteneet opiskelemaan yliopistoihin, vaan menivät itsenäisiin raamattukouluihin. Usein helluntaisaarnaajat eivät hankkineet tieteellistä teologista koulutusta, mutta he tunsivat Raamatun hyvin syvällisesti. Mitä saarnaajat uskoivat tai opettivat, se kyllä löytyi varmuudella Raamatusta. Voitelua ei voinut hankkia ihmisviisaudella.

 

Helluntaiseurakuntia johtivat vanhimmat, jotka oli valittu tehtävään hengellisesti kypsinä miehinä. He valvoivat seurakunnan opillista suuntaa. Pastorin vaikutusvalta riippui hänen luontaisista johtajan taidoistaan, sillä vanhimmisto oli hänen yläpuolellaan. 

 

Seurakunnat olivat itsenäisiä. Kirkko oli käsitteenä helluntailaisille (varsinkin vanhemmille helluntailaisille) erittäin kiistanalainen. Kysymys helluntaikirkosta jakoi helluntailaisia voimakkaasti. Pastorina voi olla niin mies kuin nainen, vaikka miehet olivat yleisempiä. Vanhimmistossa ei voinut olla nainen, mutta näkemyksestä alettiin hiljalleen luopua.

 

Olimme kaikista uskollisimpia apostolisen uskon välittäjiä. Muilta puuttui Henkeä eikä sitä saatu hankkimalla tutkintoja. He olivat sotkeneet uskoon erilaisia ihmisten traditioita. Vanhemmat liikkeet olivat laitostuneet. Oppimme oli puhdasta Sanaa. Nojauduimme yksin Raamattuun, emme ihmisten perinnäissääntöihin ja muotomenoihin. Minulla oli Raamattu ja Hengen johdatus. 

 

Mitä ajattelin muista?

 

Miten näin muut liikkeet? Muut vapaat suunnat olivat kristinuskon sisäkehällä. Oma ryhmäni oli kuitenkin raamatullisin ja Henki vaikutti liikkeessäni vahvimmin. 

 

Vanhemmat protestanttiset liikkeet olivat jättäneet itseensä jotain ihmistekoisia traditioita. Ne olivat maallistuneita tai niistä puuttui Henkeä. Helluntailaisuus oli aina kiinni Hengen uusissa aalloissa. Sinne kuului mennä, missä Henki vaikutti. Uusien ryhmien sisältä katsottuna vanhat liikkeet näyttivät aina jotenkin takapajuisilta, hengettömiltä, laitostuneilta tai maallistuneilta. Se oli kuvion perusdynamiikka.

Pelastuksen ulkopuolelle harhaoppisuuden tähden menivät Jehovan todistajat ja mormonit. Ortodoksit olivat vain tosi omituisia muotomenoineen ja kuvineen. Kun ortodoksi antoi suukon kuvalle, tulkitsin sen lähinnä vastenmieliseksi uskonnollisuudeksi.  

Katoliset olivat ilman muuta harhaoppisia. Marian palvonta, paavi, pyhimykset, kiirastuli, aneet, patsaat ja pakanuuden jäljet tekivät asian aukottoman selväksi. Pyhiltä rukousten pyytäminen saattoi mennä yhteydenpidoksi vainajahenkiin. Kirkko oli mahdollisesti Suuri Babylon eikä historian hirveyksiä pitänyt unohtaa. 

 

Paavi puhui, kuinka muslimeilla ja kristityillä oli sama Jumala ja hän tapasi toisten uskontojen edustajia uskontodialogin merkeissä. Nämä olivat huolestuttavia merkkejä uuden maailmanuskonnon luomisesta. Kuitenkin “jopa katolisesta kirkosta löytyi myös tosi uskovia”, mutta heillä oli tekojen uskontoa ilman evankeliumin vapautta. 

 

Olin silti skeptinen lopunajoista nousevia tulkintoja kohtaan. Osa kuvauksista oli yksinkertaisesti menettänyt silmissäni täysin uskottavuutensa. Katolinen kirkko oli harhassa, mutta ei sellainen kuin värikkäimmissä viimeisten päivien kuvauksissa annettiin ymmärtää. Ilmestyskirjan lukeminen oman ajan käänteiden valossa oli jotain, jonka suhteen olin tullut hyvin varaukselliseksi. Tim LaHayen kirjasarja ei minua enää innostanut.  

Muistan joskus katselleeni korkeakirkollista menoa telkkarista puhtaasti viihdemielessä. Itsekseni naureskelin heidän vaatteilleen ja seremonioilleen. Itsehän olin tottunut ajanmukaiseen ja trendikkääseen seurakuntaelämään. Vapaiden suuntien suuret nimet eivät vetäneet ylleen mitään kaapuja, vaan he olivat lavalla tyylikkäitä ja dynaamisia. Saatoin viihdyttää itseäni ja katsoa, kuinka tyhjien muotomenojen harjoittajat siellä suitsuttivat ja lauloivat erikoisesti.

 

Meillä vaikutti Pyhä Henki ja edustimme alkuperäistä raamatullista mallia. Klassisesta helluntailaisuudesta ulkokehällä olevana saatoin tuntea ylivoimaa jopa perinteisiin helluntailaisiin. Edustin todellisia tulenkantajia. Helluntailaisuudessa oli puutteensa, mutta vaihtoehtoihin verrattuna se oli täysin ylivertaista.

 

Milläs minä pääsen taivaaseen?

Lasten laulu vastasi, että tunnustamalla ja hylkäämällä synnit sekä uskomalla Jeesukseen. Helluntailainen tulee ensiksi uskoon. Uskoontulo tarkoittaa tietoista uskonratkaisua, siinä ihminen ottaa Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena pelastajana ja Herrana. 

 

Nyt yleistyi käytäntö, jossa kaikki yleisössä sulkivat silmänsä, jonka jälkeen pastori pyysi nostamaan käden, mikäli halusi antaa elämänsä Jeesukselle. Tämän jälkeen kaikki rukoilivat pastorin johdattamana yhteen ääneen syntisen rukouksen. Jos rukouksen rukoili ensimmäistä kertaa elämässään, niin syntyi uudesti ylhäältä Jumalan lapseksi. Helluntailaiselle kääntymiskokemus ja syntisen rukous olivat ne välineet, joiden kautta uudestisyntyminen tapahtui.

 

Kaste oli helluntailaiselle eräänlainen kuuliaisuuden askel ja julkinen uskontunnustus. Se oli julkinen merkki siitä, että henkilö oli todella sitoutunut seuraamaan Kristusta. Varsinaisesti pelastumisen kannalta kasteella ei ollut merkitystä, vaan ainoastaan uskoontulolla. Kaste kuitenkin kuului pakettiin - Jeesuksen esimerkkiä seuraten.

Entä pyhityselämä?

Kristillisen elämäntavan ja pelastuksen suhde oli jännitteinen kysymys. Vahva tempauksen odottaminen oli osa varhaista nuoruuttani. Kasvoin siihen, että ihminen oli kyllä uskoon tultuaan Jumalan lapsi, mutta pelastuksen saattoi myös menettää.

 

Myöhemmin yleistyi armon tulkinta, jonka mukaan ihmisen pelastus pysyi varmuudella hänen kerran tultuaan uskoon. Ainoa ratkaiseva tekijä oli, että henkilön usko säilyisi ja hän uskoi oikein. Kysymys oli kuitenkin kiistanalainen ja perinteisesti helluntailaisuudessa pyhityselämä nähtiin pelastuksen kannalta välttämättömänä asiana. Maallisella vaelluksella oli väliä. 

 

Toisaalta usein kaikki synnit nähtiin Jumalan silmissä yhtä vakavina, mutta tämän suhteen tulkinnat vaihtelivat. Jos oli olemassa eriasteisia syntejä, niin julkilausumattomista luokitteluista ihmisillä oli eri näkemyksiä. Helvetistä puhuttiin enää hyvin harvoin. Periaatteessa ikuisuudesta Jumalan yhteydessä saattoi olla täysin varma kerran uskoontultuaan. Siitä vain tuli pitää kiinni. 

 

Tärkeimpiä hengellisen elämän harjoitteita olivat evankeliointi (kristillisen sanoman esittäminen uskoontuloon tähtäävällä tavalla), Raamatun lukeminen, rukoileminen ja aktiivinen osallistuminen seurakunnan eri tehtäviin. Rahan antaminen tuli myös säännöllisesti esiin, jotkut jopa paastosivat. 

 

Luonteen synnit kuten ahneus, ylpeys, kateus, katkeruus jne. eivät olleet lainkaan niin olennaisia. Olisi väärin sanoa, ettei niillä ollut väliä. Oli toki tärkeää kasvaa Kristuksen kaltaisuuteen. Vahvan kristityn tunnisti silti muista asioista. Hän esimerkiksi luki ja tunsi hyvin Raamatun sekä kertoi rohkeasti ihmisille uskostaan. Hän myös osallistui aktiivisesti erilaisiin seurakunnan tehtäviin. Hyveet ja luonne eivät olleet kovin tärkeitä muihin hengellisen elämän harjoitteisiin verrattuna.    

 

Hedelmää kantava kristitty oli sellainen, jonka kautta mahdollisimman moni rukoili syntisen rukouksen. Tämän rinnalla luonteeseen liittyvät asiat olivat täysin toisarvoisia. Olennaista oli voittaa sieluja. Kun ihminen oli ottanut vastaan pelastuksen lahjan, niin kaikki oli selvää. Hyveillä ei ollut ikuisuuden näkökulmasta mitään merkitystä, mutta Jumala siunasi uskollista. Isossa kuvassa ihmisen aktiivisen kilvoittelun rooli väheni.      

 

Mikä on syntiä?

 

Jos synnit silti piti hylätä, niin mikä oikein oli syntiä? Pelastuksen kannalta keskeistä oli uskoa oikein. Syntikysymyksissä huomioi kiinnittyi tiettyihin tekoihin, ei luonteen synteihin kuten nautintokeskeiseen elämäntapaan tai kateuteen. Synnistä puhuttiin paljon aiempaa vähemmän, mutta asenne syntiin oli hyvin valikoiva. Jyrkimmät asenteet kohdistuivat synteihin, jotka eivät olleet oman yhteisön sisällä niin isoja ongelmia.

 

Ohjaava pääperiaate oli tietenkin raamatullisuus. Mitä Raamattu asioista sanoi? Tulkinnat vaihtelivat paljon. Jeesus saarnasi paljolti lainalaisille, joten huomio tuli kiinnittää erityisesti Paavalin opetuksiin. Jos jotakin ei ollut täsmällisesti erikseen Raamatussa, niin asia ei ainakaan voinut olla tärkeä. Raamatun ulkopuolisia kieltoja esittävä syyllistyi mahdollisesti lisäämään jotain Jumalan ilmoitukseen.

 

Tulkinnat muuttuivat joiltakin osin. Aiemmin uudelleen avioituminen ei ollut hyväksyttyä. Jos toinen oli jätetty tai taustalla oli aviorikos, niin avioituminen oli mahdollista. Nyt helluntailaisuuden sisälle alkoi ilmestyä uusperheitä eikä heidän osallistumisessa seurakuntien eri palvelutehtäviin ollut enää mitään ongelmaa. Avioerot nähtiin tietenkin hyvin ikävinä ja vaikeina tragedioina, mutta kaikki synnit sai anteeksi. Elämässä tapahtui asioita. Eronnut sai mennä uudestaan naimisiin. Esimerkiksi tässä suhteessa tulkinnat muuttuivat.