40 vuoden pyhiinvaellus osa 3.

Kun muutin pois Jyväskylästä talvella -13, olin toinen henkilö kuin sinne tullessani. Uskovat ovat yhtä perhettä, siskoja ja veljiä. Jyväskylän jakson aikana sain upeita ystäviä. He jakoivat elämäänsä kanssani, rukoilivat puolestani, tukivat, ymmärsivät ja rohkaisivat. Jyväskylästä sain elämääni eväitä. Se oli ihmisenä kasvamisen ja hengellisen kasvun aikaa.

 

Opin Keski-Suomessa avarakatseisuutta, älyllisyyttä ja vuoropuhelua. Vaikutuspiirissäni monet odottivat, että usko olisi järkevää ja teologisesti rikasta. Uskon tuli kestää vuoropuhelua myös tieteellisen tutkimuksen kanssa. Johtajat olivat kiinnostuneita tutkitusta tiedosta ja sen hyödyntämisestä. Tällainen asennoituminen erilaisiin kysymyksiin ja jännitteisiin oli minulle painotukseltaan uutta. Vaikka olin kouluja käymätön ja kumarassa kulkenut nuori mies, niin ajatuksiini suhtauduttiin vakavasti.

 

Pohjalta on hyvä ponnistaa

 

Aloitin opiskelut yliopistossa syksyllä -05, jolloin olin 23-vuotias. Kulkurivuodet olisivat ohi, mutta halusin myös tutustua uusiin ihmisiin. Jyväskylän helluntaiseurakunnan toimintaan oli lopulta mutkatonta mennä mukaan. Vanhat ystävät auttoivat sisäänpääsemisessä ja olin tervetullut. Sosiaalinen elämäni ja vapaa-aikani pyöri lopulta seurakunnan ympärillä useiden vuosien ajan. Seurakunnasta tuli ajankäyttöni näkökulmasta valtava asia.

Lähdin nöyrältä paikalta liikenteeseen. Olin epäonnistunut edeltävinä Helsingin vuosina pyrkimyksissäni mammonaan ja maineeseen. Kyvyt eivät vain riittäneet ja olin liian laiska. Myyntituloja täytyi täydentää siivoamalla. Tietenkin olin tuolloin nuori ja kokematon. Mielestäni olin vanha aloittamaan opiskelut, vaikka jälkiviisaana ajatteluni huvittaa.

 

En ollut innostunut klassisesta helluntailaisuudesta enkä halunnut samaistua siihen. Vaikka kovin innostukseni TV-saarnaajia kohtaan oli jo jäämässä menneisyyteen, niin halusin edustaa nykyisyyttä. Klassinen helluntailaisuus oli minusta jäänyt menneeseen. Jyväskylän ympäristö oli kuitenkin toisenlainen. Siellä oli avoin suhtautumistapa uusiin tapoihin toimia.

 

Tutustuin henkilöihin, jotka olivat avoimia keskustelemaan haastavista kysymyksistä. Uudet johtajani uskoivat, että ajattelu voi aidosti kehittyä, kasvaa ja muuttua. Uusiin ajatuksiin suhtauduttiin uteliaasti, sopivuuden rajoissa toki. Mielipiteet eivät keskusteluissa varmaan useinkaan muuttuneet, mutta ainakin monilla oli aitoa pyrkimystä toisen ymmärtämiseen. Keskustelut johtoryhmissä käsittelivät yleensä toiminnan järjestämistä ja toteuttamista, eivät niinkään opillisia kysymyksiä. Sellaiset asiat kuuluivat vanhimmistolle ja pastoreille.  

Vietin aikani itseäni fiksumpien ihmisten parissa. Olin myös oppinut, että aina ei kannata ääneen sanoa, mitä asioista ajattelee. Kaikkea toimintaani ohjasi tarve kuulua joukkoon ja saada hyväksyntää. Halusin ehdottomasti välttää paheksunnan herättämistä ja olin varsin konfliktikammoinen. Näiden pelkojen ja tuntemusten kanssa olen kamppaillut koko elämäni. Nuorena en kuitenkaan osannut aina olla niin laskelmoiva ja joskus kolisi omissa.

 

Etujeni mukaista ei olisi kovaan ääneen mainostaa kuunnelleeni menestysteologisia saarnoja netistä tai lukeeni kristillisiä menestysoppaita. Menestysteologia oli leimaava termi, osuva, mutta suurin osa oppimastani oli innostavaa valtavirran helluntaijulistusta. Oli itsestään selvää, että jos haluaisin kuulua joukkoon, niin minun tulisi sopeuttaa toimintaani ja vähän arvioida, mitä suustani päästelen. Johtajani olivat minua vanhempia, koulutetumpia, tunsivat Raamatun ja he olivat herkkiä Hengen ohjaukselle. Tahdoin nöyrtyä ja palvella. Halusin palvella ja olla hyödyksi, en aiheuttaa ainuttakaan kohua.

 

Historiani oli värikäs, mutta tunsin Raamattua melko hyvin. Olin lukenut paljon ja kuunnellut hurjan määrän kaikenlaisia puheita. Otin uskon ja Jumalan tosissaan. Olin hyvä suustani ja suhteellisen skarppi. Tulin toimeen erilaisten luonteiden kanssa. Minulla oli luovuutta ja energiaa. Vaikka olin täysin keskenkasvuinen, niin potentiaalia siis löytyi. Sain mahdollisuuden toimia, tehdä ja kasvaa. Olin siitä syvästi kiitollinen.  

 

Asioista päättäminen ei ollut minulle kauhean tärkeää. Sosiaalinen status sen sijaan kiehtoi. Pääsin puhumaan useita kertoja ja siitä estottomasti myös nautin. Saamani huomio tuntui erittäin hyvältä. Halusin aidosti palvella, mutta motiivini eivät olleet kokonaan pyyteettömiä. Tuskinpa vessojen pesu olisi innostanut samaan malliin kuin tähtiloiste. Ihmisten hyväksyvät katseet, kehut ja jakamaton huomio maistuivat makealta.

 

Vaikeat asiat ovat vaikeita

 

Olin mukana lukuisissa eri ryhmissä nuorten aikuisten toiminnassa. Muutkin vapaaehtoiset olivat helluntaiuskoon kasvaneita tai vähintään taustaltaan hyvin lähellä sitä. Tämä oli maailma, jossa maailmankuvamme oli rakentunut. Meillä kaikilla oli samanväriset linssit, joiden läpi maailmaa tarkkailimme. Verrattaen samankaltaisista taustoista huolimatta ihmisillä oli erilaisia mielipiteitä. Usein näitä jännitteitä käsiteltiin mielestäni hienosti.

 

Olin tottunut siihen, että erimielisyydet kehittyivät yhteenotoiksi tai jäätyneiksi konflikteiksi, koska niin kävi aina ja kaikkialla. Vaikka pelkäsin kantojen ottamista jakavissa kysymyksissä, niin asenteeni oli toisella tavalla ajattelevia kohtaan lähtökohtaisesti ylimielinen. Jos joku oli kanssani eri mieltä, niin hän oli mielestäni yksinkertainen, juuttunut johonkin vanhaan tai hänen motiivinsa olivat arvelluttavia. En vain paljastanut korttejani. Olin naiivi, nuori ja kapeakatseinen.

 

Hengellisiä kysymyksiä on vaikeaa käsitellä kiihkottomasti. Uskonasiat ovat herkkiä. Keskustelut menevät herkästi huutamiseksi tai kiihkoiluksi. Vastakkaisten näkemysten vähättely tai jopa naurettavana pitäminen, motiivien arvuuttelu, päällepuhuminen tai omien näkemysten pitäminen täysin ylivertaisina ovat tavallisia ilmiöitä. Kun keskusteluihin lähdetään tällaisista lähtökohdista, niin ne eivät yleensä voi johtaa mihinkään rakentavaan. Jyväskylässä oli paljon päinvastaista henkeä eli avarakatseisuutta ja halua oppia uutta. Vaikka mieli ei muuttuisi, niin toisen ajatuksia haluttiin kuunnella suopeasti. Omia näkemyksiä ainakin yritettiin arvioida uudelleen.

 

Minulla oli ilo kuulua pienryhmään, jossa olin keskenkasvuisena hiukan itseäni vanhempien joukossa. Eräs ryhmäläinen liittyi vuosien kipuilun jälkeen katoliseen kirkkoon. Hän oli varmasti keskimääräistä älykkäämpi ja ehdottomasti vilpitön. Mutta uskossa ei ole kyse vain joukosta totuusväittämiä, vaan uskonyhteisö on perhe. Selkeästi hän kipuili tämän jännitteen kanssa, ihmissuhteet yhdistivät. Pienryhmässämme kukaan ei suhtautunut häneen ylimielisesti, hyökkäävästi tai vähättelevästi. Keskustelumme olivat aitoja keskusteluja, ilman huutamista, ylimielisyyttä tai kiihkoilua. Minusta se oli mahtavaa. Jos joku oli ylimielinen, niin se olin minä.

 

Jos toisen näkemykset on jo etukäteen torjuttu naurettavina, niin keskustelu alkaa päätepysäkiltä. Pienryhmämme oli toki hyvin pieni otos Jyväskylän uskovista, mutta ryhmän kypsyys ja ekumeenisuus teki vaikutuksen. Jos ekumeenisuus tarkoitti pyrkimystä toisen ymmärtämiseen suopeuden hengessä, niin minäkin haluaisin olla ekumeenikko. Kyse ei ollut opillisesta välinpitämättömyydestä. Kukaan ei varmaankaan keskustelujen johdosta muuttanut lopulta mieltään. Pyrkimys oli ymmärtää toista ja käydä vuoropuhelua, ei työntää omia näkemyksiä kurkusta alas.

 

Joitakin keskusteluja jäi mieleeni. Olin keskustelujen moottori, mutta en mikään alkuperäinen ajattelija. Tokaisin kerran, että eihän Maria muuten mikään ainainen neitsyt ollut ja luonnollisesti vetosin Raamattuun. Hän vastasi, että kyseiset paikat voi hyvin selittää myös toisin jatkaen, että tuskinpa Joosef halusi yhtyä Mariaan inkarnaation ihmeen jälkeen. Jos Mariasta syntyi Jumalan Poika, niin Joosef suhtautui häneen todennäköisesti hiukan toisin. 

 

Sanoin pelastuksen olevan yksin uskosta, mutta että usko ei ollut koskaan yksin, vaan se tulisi näkyviin teoissa. Hän ehkä hiukan irvisti, mutta olimme lopulta varsin lähellä toisiamme. Eromme oli enemmän sanoissa kuin sisällössä. Minusta näytti myös ilmeiseltä, että kaikki synnit eivät missään tapauksessa olleet samalla viivalla. Ajattelin näissä kysymyksissä aivan kuin katolilainen. Syntilistamme olivat varmaankin erilaisia.

 

Inkvisitioista, ristiretkistä ja muista historian kauheuksista tunsin värikkäät versiot. Käsitykseni oli, että ihmisillä oli yleensä väritettyjä käsityksiä sinänsä todellisista tapahtumista. Tietolähteet eivät tyypillisesti olleet peräisin uskottavasta akateemisesta tutkimuksesta, mutta asia ei jaksanut minua sen enempää kiinnostaa. Oli miten oli. Lopunaikojen tulkinnoista nousseisiin salaliittoteorioihin olin menettänyt uskoni. Kaikenlaista varmasti maailmassa tapahtui, mutta megateoriat näyttivät minusta epäuskottavilta. Hän oli hyvä ja hurskas kristitty, vaikka ottikin nyt uskoonsa mukaan kaikenlaisia keskiajan keksintöjä ja ihmistraditioita. Pienryhmässä yhteys kesti jännitteet, suopea asenne säilyi.  

 

Mutta tapahtui Jyväskylässä myös ikäviä asioita. Hajaantumista tuli tyypillisistä syistä. Oli erilaisia mielipiteitä toimintamalleista, musiikista, henkilöistä, jollakin oli toisenlainen näky, joku koki jotakin muuta jne. Minulla ei ole syytä epäillä kenenkään vilpittömyyttä. Näin vain tapahtui ja ne olivat surullisia tapahtumia. Konfliktikammoisena ihmisenä yritin pysyä kaikista riidoista niin kaukana kuin mahdollista. Tällaisten vaiheiden seuraamisessa ei ollut mitään uutta, mutta murheellista se silti oli. Jännitteisiin en halunnut koskea pitkällä tikullakaan.

Ajatteluni evoluutio 

Millaiset olivat omat asenteeni ja ajatukseni? Tietenkin olin historian tuote. Ajattelu lähtee aina liikenteeseen jostakin pisteestä ja jokaisella on historiansa. Uskossani oli paljon mukana elementtejä karismaattisesta liikkeestä, mutta olin siitä jo etääntynyt Jyväskylään muuttaessani. Vahvasti kokemuksellisuutta painottava kristillisyys ei oikein istunut omaan luonteeseeni. Olin varovainen puhumaan Jumalan äänen kuulemisesta, erilaisista näyistä ja hengellisistä kokemuksista. Yhdistin sen mielessäni tietynlaiseen luonteeseen, vaikka uskoin aitoihin hengellisiin kokemuksiin - niin kuin edelleen uskon. 

 

Ammensin myös menestysteologista (viittaan termiin varsin laveasti) materiaalia, mutta uskoni itse asiaan hiipui. Tykkäsin seurata loistavia puhujia ja otin heiltä mallia. Suodatin sisältöä aiempaa enemmän, mutta heiltä oli mielestäni silti paljon mukaan poimittavaa. Vauhdikkaita saarnamiehiä oli mukava seurata.

 

Kovimpien menestyspainotusten uskottavuus väheni silmissäni. Kuvio ei yksinkertaisesti kestänyt todellisuuden testiä. Jos Jumalan ajatus oli sellainen kuin he sen esittivät, niin miksi maailma ei ollut koskaan tuntenut heidän esittämäänsä kristinuskon versiota. Menetin uskoni menestysopetuksen radikaaliin muotoon, mutta säilytin maailmanvalloitusasenteen. Toisinaan halusin uskoa innostavaa saarnamiestä, mutta en vain pystynyt. Toiveajattelun, itsepetoksen ja todellisuuden välisten rajojen tunnistaminen voi olla joskus vaikeaa.

 

Armon opettajien suhteen kävi samoin. Liian paljon siitä, mitä evankeliumit ja Uuden testamentin kirjeet opettivat meni eri tavalla kuin he esittivät. Asiat voi toki selittää parhain päin, jos ottaa tulkinnan avaimeksi jonkun tietyn Paavalin kirjeen tekstin pätkän. Kokonaisuuden näkökulmasta se ei vain näyttänyt minusta uskottavalta. Raamatussa oli paljon asiaa siitä, kuinka uskovan elämällä oli ikuisuuden näkökulmasta merkitystä. Jossain kohtaa tulisi raja vastaan "ei se sitä tarkoita" -selityksille. Tietynlainen armon painottaminen jakoi hiljaisesti myös ajatuksia helluntailaisten keskuudessa.

 

Muutokset ajattelussani olivat prosesseja, eivät äkillisiä tapahtumia. Esimerkiksi Joseph Princen kirja armosta veti ajatteluani takaisin vanhoihin uomiinsa, mutta lopulta otin sisällön vastaan suodattaen. Kirja oli upeasti kirjoitettu eikä sen suosio ollut mikään ihme.

 

Prince nautti suurta suosiota Hillsong-liikkeessä. Halusin imeä itseeni vaikutteita Hillsongin meiningistä, joka hiveli silmääni. Hillsong oli täydellinen yhdistelmä etsijäystävällisyyttä ja koskettavaa ylistysmusiikkia. Princen opetukset olivat myös asianmukaisesti Raamatulla perusteltuja ja täysin loogisia.

 

Tutustuin myös David Pawsonin opetuksiin. Pawson oli erittäin suosittu opettaja vapaiden suuntien sisällä. Hän tunsi Raamatun läpikotaisin, uskalsi puhua helvetistä ja siitä, kuinka pelastuksen kannalta kristityn oikea elämä oli tärkeää. Kaikki mitä hän opetti, oli ehdottomasti Raamatulla perusteltua. 

 

Pawson oli äärimmäisen vakuuttava esiintyjä, rauhallinen, mutta hyvin varma sanomisistaan. Minuun hän ei koskaan niin vahvasti uponnut ja se johtui pitkälti tyyliseikoista. Henkilökohtaisesti tykkäsin eläväisemmästä tyylistä esiintyä, vaikka Pawson oli hyvin miellyttävä kuunneltava. Kirjahyllyyni hän löysi tiensä.

 

Kuuntelin kerran Pawsonin opetuksen, jossa hän kertoi vakuuttavaan tapaansa, että Jeesus ei kuollut perjantaina. Hänellä oli erilaisia viittauksia historian juhlapäiviin ja tietenkin Raamattuun. Opetus vaikutti minusta hiukan hämmentävältä. Lähtökohtaisesti ajattelin, ettei historialla ollut kristinuskon kannalta periaatteessa mitään merkitystä, vain Raamatulla. Tuntui silti erikoiselta, että hän saattoi rakentaa teorian, joka näytti menevän vastoin kaikkien kristittyjen ainaista uskoa. 

 

Ehkä olin lopulta asian suhteen agnostikko, koska hän perusteli opetuksensa Raamatulla ja hienoilla laskelmilla. Hän oli melkoisen vakuuttunut asiasta ja tapansa mukaan aina erittäin uskottava. Intuitiivisesti näytti silti omituiselta, että hän pystyi 2000 vuotta myöhemmin korjailemaan varhaisten kristittyjen tietoja. Pawson oli aina läpeensä looginen ja vetosi Raamattuun. Hän ei myöskään pelännyt puhua aiheista, jotka eivät olleet kovin suosittuja.

Tutustuin myös reformoituihin teologeihin, kuten Timothy Kelleriin. Keller oli intellektuelli ja uskottava kristillisen uskon puolustaja. Hän ei pelännyt vaikeita kysymyksiä, jotka nousivat ajan kulttuurista tai vaikkapa tieteestä. Hän myös kykeni vuoropuheluun täysin kiihkottomasti. Hiljainen sydämen sivistys yhdistettynä terävään ajatteluun oli ihastuttava yhdistelmä. Keller eli lähellä vaikeita kysymyksiä ja käsitteli niitä taitavasti.

 

Francis Chan teki minuun vaikutuksen syvällä intohimollaan. Hänestä loisti rakkaus Kristukseen - ilman mitään kompromisseja. Ensikosketukseni John Piperiin otin Jyväskylässä, mutta häntä tuli kuunneltua myöhemmin enemmän, kun podcastit yleistyivät. Nuori ja mielenkiintoinen kalvinisti oli myös Mark Driscoll. Kalvinistien esitykset ennaltamääräämisopista olivat erittäin uskottavia ja täysin raamatullisia. Teologisesti evoluutioni kulki karismaattisuudesta, etsijäystävällisyydestä ja vaikuttavista evankelistoista askel kerrallaan teologisesti raskaampaan sarjaan. Erilaisia näkemyksiä pystyi perustelemaan todella uskottavasti Raamatulla. 

Mainitsemani nimet ovat vain esimerkkejä. Luin ja kuuntelin varsin laaja-alaisesti. Oivalsin että erilaisista tulkintatraditioista löytyi hyvin uskottavia ja erilaisia tulkintoja moniin kysymyksiin. Omat ajatukset eivät enää näyttäneet niin kovin ylivertaisilta. Toisenlaisia kantoja saattoi myös uskottavasti perustella.

 

Sosiaalinen media nosti esiin sen, mikä aina oli olemassa

 

Sosiaalinen media muokkasi myös karismaattisia suuntia. Karismaattisissa ryhmissä on aina esiintynyt epäilyä ns. virallista tietoa kohtaan. En kommentoi mitään yksittäistä väitettä ja ihmiset suhtautuvat asioihin eri tavoin, mutta tunnistan ilmiön kiistattoman olemassaolon. Kommenttini pohjautuvat puhtaasti arkikokemuksiin ja omiin havaintoihini. 

 

Varsinkin radikaalimmassa karismaattisuudessa ja evankelisuudessa taipumus kääntyä vaihtoehtoisiin teorioihin oli ilmeinen. Joskus vaihtoehtoinen teoria voi olla totta, mutta olennaista ovat asenteiden lähtökohdat.

 

Ilmiö on äärimmäisen ymmärrettävä ja puhun kokemuksesta. Otan esimerkiksi Nuoren Maan kreationismista vakuuttuneen henkilön (tämä on puhtaasti esimerkki, ei väite asian puolesta tai sitä vastaan). Jos keskeiset tieteelliset teoriat ovat huijauksia tai tieteen ulkoiset tekijät vääristävät radikaalisti kaiken tieteellisen tiedon, niin on luontevaa suhtautua lähtökohtaisesti epäillen tieteelliseen tietoon. Skeptisyys tulee herkemmin luonnostaan lähtöasenteeksi. Jos virallinen näkemys haastoi mieluisan teorian, niin epäilyt kohdistuivat viralliseen näkemykseen, ei mieluisaan teoriaan.

 

Usein myös lopunaikojen tulkintojen valossa salaliittoja oli luontevaa nähdä eri paikoissa. Tieto ja tarinat liikkuivat somen johdosta paljon aiempaa vilkkaammin. Hyvin rohkeita arvioita erilaisista ajankohtaisista tapahtumista oli kirjoissa ja puheissa aiemminkin esitetty, mutta some ja netti veivät ilmiön toiselle tasolle. Virallinen kertomus ei pitänyt paikkaansa. Sen sijaan jossain oli joku, jolla oli jotain syvempää tietoa asioista. Virallisen kertomuksen lisäksi oli olemassa myös se todellinen kertomus. 

 

Tieteelliseen konsensukseen tai mihinkään ns. viralliseen näkemykseen pohjautuvaa tietoa on mahdotonta käyttää keskustelujen pohjana, jos siihen ei voi luottaa. Tietenkin tiede on erehtyväistä ja viralliset näkemykset osoittautuvat joskus vääriksi. Haasteeksi tuli vain se, että keskustelu kävi äärettömän vaikeaksi. Ihmiset pitivät luotettavana tietona eri lähteistä peräisin olevaa tietoa. Toisille virallinen tieto oli lähtökohta, toisille taas jokin vaihtoehtoinen selitys. 

Minulle innokkaana Amerikan politiikan seuraajana asia kirkastui kokemuksesta. Kovana republikaanina seurasin paljon Fox Newsin kommentaattoreita. Toiset puhuivat potaskaa. Varmaankin he puhuivat, mutta ei Fox ollut välttämättä aivan puolueeton myöskään. Olin innoissani suositusta kommentaattorista Glenn Beckistä, jonka nuolet graafisessa esityksessä johtivat demokraattipoliitikosta lopulta Kiinan Maon syliin. Jokaisella oli omat oikeat tietolähteensä ja Amerikka näytti kehityksessä suuntaa. Myöhemmin ilmiö on voimistunut.

 

Kun ei ole olemassa yhteistä näkemystä luotettavasta tiedosta, niin yhteisestä totuuden etsinnästä tulee lähes mahdotonta. Kysymykset liittyivät yleensä poliittisten käänteiden ja historian tulkintaan, tieteeseen sekä erilaisiin suuriin järjestöihin. Salaliittoteoriat, vääristelyt, huhut, myytit ja legendat voivat näyttää harmittomilta, mutta ne muovasivat perusteellisesti ihmisten asenteita monissa eri kysymyksissä.

Toinen sosiaalisen median voimistama ilmiö oli uskon ja politiikan tiivis yhteys. Usko ja politiikka oli joskus haluttu nähdä toisistaan tiukasti erillisinä (kirkon ja valtion tiukka erottaminen toisistaan), mutta todellisuudessa ne sulautuivat hyvin syvällisesti toisiinsa myös herätyskristillisyydessä. Poliittisista kysymyksistä tuli jopa aiempaa näkyvämmin uskoa määritteleviä kysymyksiä. Puhdasoppisessa ryhmässä ajateltiin ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä juuri tietyllä tavoin ja syntyi eri tavoin ajattelevia ryhmiä.

 

Itse uskon, että kristittyjen tulee vaikuttaa poliittisesti. Samalla uskon politisoituminen ei ole ilmiönä lainkaan ongelmaton. Tähän jännitteeseen minulla ei ole esittää mitään yksiselitteisiä ratkaisuja. Totean vain, että somen myötä syntyi kuplia myös uskovien välille.

 

Hyvin tärkeä poliittinen kysymys oli luonnollisesti Israel. Linjanvedot Lähi-Idän poliittisiin tapahtumiin jakoivat uskovia. Yhteinen ymmärrys oli siitä, että juutalaiskansaa tuli siunata ja heidän erityinen asemansa Jumalan suunnitelmassa tunnistettiin. Tulkinnoissa kuitenkin oli eroja. Israel näytti olevan kenties ratkaiseva opillista puhtautta määrittelevä kysymys. Politiikan ja uskon erottaminen toisistaan oli lopulta käytännössä mahdotonta, vaikka alkuperäinen ajatus näytti joskus kiehtovalta.