Mitä on fundamentalismi?

Fundamentalismi on varsin latautunut termi. Siihen yleisesti liitetään jonkinlainen epä-älyllisyys, takapajuisuus, ahdasmielisyys ja todellisuuden kieltäminen. Fundamentalisti-korttia väläyttämällä voi näppärästi leimata toiset ahdasmielisiksi kiihkoilijoiksi ja hiljentää asiallisen keskustelun milloin mistäkin aiheesta. 

Toisenlaiset näkemykset voi kevyesti ohittaa "fundamentalistien kiihkoiluna". Jos toiseen onnistuu kerran lyömään fundamentalistin leiman, niin on yhdentekevää, mitä "kiihkoileva fundamentalisti" enää esittää. Hän on fanaatikko, jonka sanoilla ei enää ole mitään arvoa. "Fundamentalistin" kommentit ovat "itsestään selvästi täysin naurettavia". 

Tämä on tietenkin täysin epäreilua. Usein fundamentalismi mielletään myös tietynlaiseksi asennoitumiseksi Raamattuun nähden, mutta minusta se tarjoaa vääränlaisen tilannekuvan. Hyvin syvä Raamatun arvostaminen tai Raamatun arvovallan korostaminen ei suinkaan ole vain jonkin tietyn liikkeen tai suuntauksen yksinoikeus.

Raamattua arvostetaan valtavasti monien eri henkilöiden ja suuntausten taholta, joita ei perinteisessä mielessä voine kuitenkaan pitää fundamentalistisina. Harva kytkee vaikkapa Vatikaanin 2. kirkolliskokoukseen fundamentalismia, mutta Raamattua kirkolliskokous piti arvossa takuulla yhtä paljon kuin kuka tai mikä muu tahansa. Eikä vahvat periaatteet ja uskon ottaminen tosissaan kuulu missään tapauksessa vain "fundamentalisteille". "Tosi uskovaisuus" ei ole yksinoikeudella "fundamentalistien" omaisuutta.

Minun fundamentalismini

Minulle fundamentalismi ilmenee paremminkin täydellisenä ehdottomuutena omia näkemyksiä koskien, pohjattomana varmuutena omista ajatuksista sekä tietynlaisena sulkeutumisena ja sisäänpäin käpertymisenä. Fundamentalismi on asenne. 

Fundamentalismia ei ole automaattisesti osallisuus jonkin liikkeen tai suuntauksen toimintaan. Sitä esiintyy kaikenlaisten liikkeiden ja suuntausten sisällä. Usein fundamentalismi liitetään evankelikalismiin, mutta tämä on erehdys. Evankelinen ei suinkaan automaattisesti ole fundamentalisti. 

Fundamentalismi on kiikarit, joiden läpi fundamentalisti katselee maailmaa hänen ulkopuolellaan. Fundamentalismi on peili, jonka kautta fundamentalisti voi nähdä itsensä maailmassa. Fundamentalisti on ehdottoman varma omasta oikeassa olemisestaan. Hän kuuluu tiedolliseen eliittiin. 

Fundamentalisti on siinä määrin ehdoton ja ahdasrajainen omassa "puhtaassa uskossaan", että eriävien näkemysten edessä reaktiot läikehtivät herkästi kiivailuna ja kiukkuna. Todellinen ja vilpitön keskustelu on fundamentalistin kanssa hyvin vaikeaa. Hän on sangen haluton haastamaan omia ajatuksiansa eikä häntä tosissaan kiinnosta ymmärtää toisen näkökulmaa.

Jotka uskovat toisin kuin hän, eivät vain tiedä, miten asiat ihan oikeasti ovat. Fundamentalisti ei usko. Hän tietää. 

Fundamentalisti näkee oman ryhmänsä täysin ylivertaisena muihin nähden, koska hänen ryhmänsä uskoo oikein ja toiset enemmän tai vähemmän väärin. Aivan ylivertaisen tärkeää on nimenomaan uskoa oikein. Fundamentalisti voi toki olla hyveellinen, mutta puhdas oikeaoppisuus on tärkeysjärjestyksessä ensisijaista.

Mutta eikö muilla kuin fundamentalisteilla ole lujia periaatteita? Ovatko kaikki muut kuin fundamentalistit jonkinlaisia nihilistejä? 

Ei suinkaan. Olennaista on tämä: fundamentalistilla ei ole edes todellista pyrkimystä ymmärtää toisenlaisia näkemyksiä eikä hän oikeasti yritä nähdä asioita toisen näkökulmasta käsin. Fundamentalisti sulkee itsensä toisen näkökulmalta ja kokemukselta, toisen lähtökohdilta ja taustoilta. Hän ei jaksa (tai uskalla) astua sisään toisen maailmaan. Hän sulkee itsensä väärässä olemisen mahdollisuudelta; ovet ja ikkunat on siinä mielessä laitettu tiukasti lukkoon. 

Omien mieltymysten vastaiset tulkinnat fundamentalisti usein ohittaa kevyesti liittämällä niiden esittäjiin jonkin leiman tai vähättelemällä heitä. Itse perusteluja ei tarvitse harkita ja pohtia. Fundamentalisti ei enää etsi. Hän on päätepysäkillä ja hän "kyllä erinomaisen hyvin tietää, kuinka asiat oikeasti ovat".

Fundamentalismi jättää siten aidolle vuoropuhelulle ja kohtaamiselle äärimmäisen vähän tilaa, jos sitä jää oikeastaan lainkaan. Fundamentalistille keskustelu ei ole keino etsiä totuutta. Toisilta ei tarvitse oppia, varsinkaan eri tavalla ajattelevilta. 

Hän lähestyy muiden näkemyksiä yksinomaan käännyttämisen näkökulmasta, koska hänen itsensä ei tarvitse enää etsiä syvempää ymmärrystä. Jos hän tutkii muiden näkökulmia, niin hän tutkii niitä yksinomaan etsiäkseen niistä aukkoja, joihin iskeä kiinni eikä haastaakseen omaa ajatteluaan. Toiset tulee käännyttää, mutta toisten ymmärtäminen sen sijaan on vapaaehtoista. 

Jos puhut fundamentalistille jotain sellaista, joka menee vastoin hänen ajatuksiaan, niin voit olla vakuuttunut siitä, että hän hautoo mielessään vastaiskua. Hän ei oikeasti kuuntele. Ei aitoa keskustelua. Ei elävää mahdollisuutta sille, että omat ajatukset voisivat joltain osin muuttua tai että niihin voisi edes tulla joitakin uusia sävyjä. Fundamentalisti on jättänyt sen vaiheen taakseen. Erehtyminen ei ole enää todellinen mahdollisuus. Kaikki "keskustelu" tähtää ainoastaan siihen, että hän voittaa sinut puolelleen.

Omat ennakkoasenteet eivät ole fundamentalistille hänen omaksumia näkökulmia. Hän ei lähesty asioita tietystä taustasta käsin, vaan hänen näkökulmansa on viimeinen totuus asioista. Minkä fundamentalisti tietää, sen hän todella tietää. Varmuus omista näkemyksistä vastaa käytännössä erehtymättömyyttä, vaikka teoriassa fundamentalisti kiistää olevansa erehtymätön. 

Fundamentalisti voi nimittäin hyvin esittää, että tulkinnat ja tulkitsijat ovat aina erehtyväisiä ja vain Raamattu on inspiroitu ja erehtymätön. Erimielisyydet fundamentalistin kanssa koskevat kuitenkin yleensä juuri tulkintoja Raamatusta, joiden suhteen hänen varmuutensa näyttää miltei rajattomalta.  

Fundamentalisti ei nimittäin tulkitse Raamattua, vaan hän lukee sitä ja johtopäätös on selvä. Fundamentalisti on pitänyt kiinni erehtymättömästä ja puhtaasta Sanan totuudesta, kun toiset sen sijaan ovat eksyneet siitä sivuun. Omat asenteet, henkilökohtainen historia tai ympäristö eivät hänen tulkintojaan ohjaile eivätkä ne liiemmin hänen näkemyksiin vaikuta. Fundamentalisti näkee itsensä siinä mielessä historiastaan ja ympäristöstään irrotettuna, ettei niillä ole suuremmin vaikutusta hänen maailmankuvaansa.

Asenteelliset ovat muualla. Muihin henkilökohtainen menneisyys ja ympäristö toki vaikuttavat. Fundamentalisti itse kuitenkin näkee totuuden suoraan, sellaisena kuin se todella on. Omat käsitykset Raamatusta tarkoittavat siten lopulta käytännössä samaa kuin viimeinen sana Raamatun ilmoituksesta meidän ajassamme. Fundamentalistin näkemyksiä ei ole muovannut yhteisö ja sosiaaliset suhteet, vaan ainoastaan puhdas Raamatun totuus.

Relativismia ja maallistumista vastaan

Asioita voi koittaa tarkastella fundamentalistin näkökulmasta. Kun fundamentalisti kerran on aivan ehdottoman varma omista uskoon liittyvistä näkemyksistään, niin minkä hän sille mahtaa? 

Silkalla tahdonvoimalla ihmisen on vaikeaa saada itseänsä esim. uskomaan, että hän on ruotsalainen, jos hän kerran on vakuuttunut suomalaisuudestaan. Fundamentalistin mielipiteet ovat hänen mielessään jokseenkin tällaisessa asennossa. Jos hän tietää olevansa suomalainen eikä ruotsalainen, niin silloin hän tietää olevansa suomalainen eikä ruotsalainen. Kun asia kerran on täysin selvä, niin minkäs teet?

Fundamentalisti ei tarvitse totuuden löytämiseen monimutkaisia analyyseja. Hän näkee totuuden suoraan ja välittömästi kuin linnun taivaalla. Totuus on itsestään selvää. Asiat ovat varmoja. Maailma on hänelle hyvin mustavalkoinen. Toisella tavoin uskovat eivät vain ymmärrä (asenteellisia tai vihollisen sokaisemia) tai heille ei ole vielä kerrottu, kuinka asiat oikeasti ovat. 

Minussakin varmaan aina elää pieni fundamentalisti. Pidän oikeassa olemisesta. On rauhoittavaa tuntea suurta varmuutta omista näkemyksistä. Tykkään siitä, että voin nopeasti ohittaa itselleni epämieluisat ja vaikeat näkemykset. 

Ei ole mukavaa eikä helppoa avautua sille, että voisin olla maailmankuvaa koskevissa kysymyksissä edes joltain osin väärässä tai omia ajatuksia olisi tarpeen tarkastella kriittisesti. Tahdon hakea tukea sille, minkä olen omaksunut oikeana näkemyksenä ja totuutena. Se rauhoittaa mieltä ja poistaa epävarmuutta. 

Kyse ei kuitenkaan ole vain siitä, että fundamentalistilla olisi vahvoja ja ehdottomia näkemyksiä silkasta pakonomaisesta tarpeesta tuntea varmuutta maailmassa, jossa vallitsee jatkuva sekamelska. Eikä vahvat periaatteet ja uskon ottaminen tosissaan tietenkään huonoja asioita olekaan. Fundamentalistille näkemysten viidakossa on kyse ennen muuta valon ja pimeyden välisestä taistelusta. Hän on tietenkin pimeyttä vastaan ja valon puolella.

Fundamentalisti välttää ainakin relativismin ja sekulaarin liberalismin karikot. Ymmärrän tätä asennetta hyvin, koska kaikki ei voi olla "totta sille, kenellä sellainen usko on". Asiat ovat tärkeitä, kun puhutaan kristinuskon keskeisistä kysymyksistä. Mieluummin niissä osuisi jokseenkin oikeaan kuin eläisi "totta sille, kenellä sellainen usko on" -sumussa. Relativismi vajoaa masentavaan välinpitämättömyyteen. 

Fundamentalismi puolestaan suhtautuu totuuteen niin ahtaasti ja kiivaasti, että se taantuu hyökkääväksi ja riitaisaksi. Fundamentalistille näyttää joka puolella loikkivan vastaan vain vihollisia. Uskollisia löytyy ainoastaan omasta leiristä. Kun uskosta tulee silkkaa taistelua erilaisia vihollisia vastaan, niin uskoon tulee herkästi kielteinen perusvire. Fundamentalistista tulee huonoa seuraa - jos hänen kanssaan on eri mieltä. "Totuuden omistaminen" tekee ihmisestä helposti lisäksi ylimielisen. 

Ymmärrän fundamentalistin asenteita. Elämä ja usko eivät voi olla vain "kaikki käy" ja "hällä väliä" -mössöä. Relativismi ajautuu mahdottomuuksiin. Oliko vaikkapa tyttölasten hylkääminen antiikissa aivan hyväksyttävä asia? Kun sen ajan kulttuuri kerran salli pienten lasten tappamisen, niin oliko se siinä ympäristössä sitten aivan ok? Ei tietenkään. On olemassa ehdottomia totuuksia, jotka ovat aina olleet totta. "Älä tapa" piti paikkansa myös antiikissa.

Ja mitä väliä totuudella on, jos jokainen voi uskoa niin kuin haluaa? Kun totuus on merkityksetöntä tai jos ei voi koskaan edes tietää, mikä on totta, niin jäljelle jää vain se, mitä yksilö haluaa. Totuus-kysymysten sijaan katse kääntyy tykkäys-kysymyksiin. Tee, mitä haluat. Maailmasta tulee halujen ostoskeskus ja minusta kaiken keskipiste.

Samalla myös äärimmäisen ahdasrajainen, täysin peräänantamaton ja ehdottoman jäykkä oppirakennelma on kestämätöntä. Kyllä asioiden taustoilla on merkitystä - joskus paljonkin. On selvää, että asiat muuttuvat ajassa ja paikassa. Kulttuurit ovat erilaisia. Historialliset taustat ja tilanteet ovat merkityksellisiä ja ne vaihtelevat. On tietenkin olemassa luovuttamattomia uskon totuuksia, jotka ovat totta aina ja kaikkialla, mutta on myös tilaa erilaisille näkökulmille. Joustoa ja kykyä mukautua on löydyttävä.

Kaikki ei ole aina kovin suoraviivaista ja selkeää. Taustoilla on väliä eikä jokainen asia ole luovuttamaton dogmi. Joskus on tarpeen mukautua muuttuneeseen ympäristöön. Kaikkiin asioihin ei aina löydy helppoja tai yksinkertaisia vastauksia. On asioita, jotka ovat aidosti vaikeita. Joskus todellisuus on sotkuista.

Hellittämätön takertuminen johonkin sellaiseen, miten asiat on tehty jonain "kultaisena ajankohtana", ei ole kestävää. On aivan mahdotonta palata jonnekin varhaisen kristillisyyden ensimmäiselle vuosisadalle, 1600-luvulle, 1800-luvulle tai 1900-luvun alkuun ja rakentaa siitä käsin kaikille ajoille muuttumaton täydellisen puhdas ideaali. Ajat muuttuvat ja jossain määrin muutos on täysin väistämätöntä. Kaikki ei suinkaan ole ollut ennen paremmin. Kultaisen menneisyyden perään ei kannata liian romanttisesti haikailla. 

Valon ja pimeyden taistelu

Elämä näyttäytyy fundamentalistille kauttaaltaan valkeuden ja pimeyden välisenä taistelukenttänä. Jokaisen on valittava puolensa. Muita sävyjä ei ole. Asiat ovat hyvin suoraviivaisia ja selkeitä.

Pimeyttä fundamentalistille edustavat kaikki sellaiset opetukset ja näkemykset, jotka menevät vastoin hänen omaa varmaa uskoa. "Torju harhaoppinen luotasi, kun olet ensin ojentanut häntä kerran tai kahdesti. Niin kuin tiedät, sellainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä." (Tit. 3:10-11) 

Panokset ovat isoja: harhaoppisuudesta voi jopa joutua ikuisiksi ajoiksi helvetin liekkeihin. Kun on vakuuttunut siitä, että omien opillisten käsitysten ulkopuolella vaanii vaara ikuisesta kadotuksesta, niin erittäin kiihkeät ja peräänantamattomat näkemykset ovat varsin ymmärrettäviä. Helvettiin hukuttavista harhaopeista vaikeneminen olisi vakavaa välinpitämättömyyttä. Toiset ovat ikään kuin palavassa talossa, josta fundamentalisti yrittää pelastaa heidät.  

"Vältä harhaoppisia, turhia puheita, sillä niiden puhujat edistävät vain jumalattomuutta." (2. Tim. 2:16) 

Fundamentalistin näkökulmasta enemmän tai vähemmän harhaoppisia ovat ne, jotka uskovat toisin kuin hän uskoo. Hänen näkemysten haastaminen ja toisenlaisten tulkintojen esittäminen on yksiselitteisesti eksymistä pois totuudesta. 

Se on hyvin vakava asia. Joka kulkee pois siitä, minkä fundamentalisti tietää täydellisellä varmuudella olevan totta, kulkee pois Herran luota. Uskon asiat eivät ole mikään älyllinen leikki. Kyse on jopa siitä, pääseekö ihminen taivaaseen vai joutuuko hän helvettiin. Kiihko on ymmärrettävää, koska näillä asioilla ei leikitä. 

Opillinen "vuoropuhelu" ei ole jotain älyllisesti sivistävää pohdintaa. Kyse on siitä, että ihmisten täytyy pysyä etäällä helvettiin hukuttavista harhaopeista. Panokset ovat valtavia. Ulkopuoliselle näyttäytyvä kapeakatseisuus on fundamentalistin näkökulmasta sitä, että pysytellään etäällä helvetin liekeistä. Totuudesta ei neuvotella.

"Pidä mittapuunasi sitä tervettä oppia, jonka kuulit minulta ja joka kumpuaa Kristuksen Jeesuksen antamasta uskosta ja rakkaudesta. Pidä meissä asuvan Pyhän Hengen avulla huolta siitä hyvästä, mikä on annettu sinun haltuusi." (2. Tim. 1:13-14) 

Näihin sanoihin voi itsensä lukea sisään kuka tahansa mistä tahansa kristillisestä suuntauksesta. Fundamentalisti on hyvin vakuuttunut, että pyhän kirjoituksen sanat soveltuvat sellaisenaan juuri hänen uskon tulkintoihin. Fundamentalistin uskon tulkinta on se pyhän kirjoituksen viittaama terve oppi, jota tulee pitää kaiken mittapuuna.   

"Meidän sotaretkellämme aseet eivät ole tavallisia, vaan ne tuhoavat linnoituksia Jumalan voimalla. Ne tekevät tyhjäksi järjen laskelmat ja kaiken, mikä nousee ylimielisenä vastustamaan Jumalan tuntemista. Ne auttavat vangitsemaan kaikki ajatukset ja alistamaan ne Kristukselle." (2. Kor. 10:4-5) 

Sellaiset teologiset tulkinnat ja näkemykset, jotka haastavat fundamentalistin uskoa, ovat "tyhjää järkeilyä", "ylimielistä Jumalan tuntemisen vastustamista" ja "tuhottavia linnoituksia". Omaa mieltään ei tarvitse vaivata sellaisella opetuksella, jossa on ilman muuta tärvelty Sanan selvää ilmoitusta. Pahimmassa tapauksessa toisenlaisten tulkintojen tutkiminen voi vain sekoittaa pään ja viedä jopa eksyksiin kirkkaasta totuudesta. 

"Pitäkää päänne selvänä ja pysykää hereillä. Paholainen, teidän syyttäjänne, kulkee ympäriinsä kuin karjuva leijona ja etsii nieltävää." (1. Piet. 5:8) 

Paholainen pyrkii eksyttämään uskovia harhaoppeihin. Harhaoppeja ovat sellaiset opit, jotka eivät mene tismalleen yksiin fundamentalistin tulkintojen kanssa. Johtopäätös on selvä: minkäänlainen jousto Jumalan kirkkaasta totuudesta (joka palautuu perimmäisellä tasolla tarkoittamaan samaa kuin omia päätelmiä Raamatusta) ei tietenkään ole mahdollista. On pysyttävä lujana ja ammuttava alas väärät opit ja uskomukset. Sanat "vuoropuhelu", "dialogi" ja "keskustelu" ovat fundamentalistille äärimmäisen epäilyttäviä ja vastenmielisiä, kun kyse on uskonasioista. 

Ehkä olen ollut turhankin kärkäs, mutta mielestäni en liioittele. Kaiken taustalla on selkeä logiikka: jos käsitystesi alkuperä on aivan ehdottomalla varmuudella suoraan Jumalassa ja Hän on juuri sinulle uskonut puhtaan uskon totuuden (jota siinä puhtaudessa kuin sinulla on vain harvat tuntevat), niin kuinka ihmeessä siitä "käytäisiin vuoropuhelua"?  

Fundamentalisti päättelee, ettei hänen pidä eikä hän saa antaa tuumaakaan periksi totuudesta. Hänen tehtävänsä on käännyttää toiset totuuteen, ei "neuvotella tai käydä vuoropuhelua" totuudesta. 

Tätä fundamentalisti ei tajua

Fundamentalismi ei ymmärrä, että on välttämätöntä oikeasti kuunnella toisia ja on kyettävä käymään aitoa keskustelua. Jo silkka oikeudenmukaisuus vaatii sitä. Toisen kanssa ei ole pakko olla samaa mieltä, mutta todellista vuorovaikutusta ja kohtaamista ei synny, jos toisen näkökulmaa ei aidosti ja vilpittömästi edes haluta ymmärtää. 

Erilaisia näkemyksiä ei voi käsitellä vain ampumalla sarjatulituksella raamatunjakeita. Ymmärtäminen vaatii kärsivällisyyttä ja työtä. 

Fundamentalismi ei tajua omaa historiallista rakentumistaan eikä se suostu tunnistamaan perinteen voimaa itsessään ja omissa ajatuksissaan. Fundamentalisti näkee itsensä ympäristöstään ja historiastaan irrallisena, jollain tavoin täysin puolueettomasti asioita lähestyvänä yksilönä, jota ohjaa vain ja ainoastaan alaston totuus ja joka on irtautunut perinteen voimasta. 

Mutta se on harhaa ja asian on osoittanut vastustamattomasti myös tutkimus. Myös fundamentalisti on osin ympäristönsä luomus. Meitä ympäröivät voimat ja olosuhteet ovat muovanneet meitä. Me emme ole täysin autonomisia olentoja, vaan syvällisesti kytköksissä aikaamme ja ympäristöömme. Fundamentalistin on vaikeaa hahmottaa, että hänenkin maailmankuva on muovautunut juuri tietyn "maailman" sisällä.

Fundamentalistin pitäisi ottaa vakavasti Jaakobin kirjeen sanat: "Me kaikki erehdymme usein." (Jaak. 3:2) Asiayhteydessään kirjoitus käsittelee nimenomaan uskoon ja oppiin liittyviä kysymyksiä ja tarkkaan ottaen 1. Mooseksen kirjan tulkintaa. Jaakobin kirje ei laske ketään henkilöä ulkopuolelle "veljet ja sisaret ... me kaikki erehdymme usein". 

Myös fundamentalisti voi siis erehtyä; Jaakobia mukaillen kenties jopa usein. Kaikki ei siis ole aina täysin selvää, ehdottomalla varmuudella. Huteja voi joskus tulla jopa opillisissa tulkinnoissa. 

Minun tulkintani Raamatusta ei välttämättä ole varmuudella se viimeinen sana kristinuskon totuudesta. Oma tulkintani pyhistä kirjoituksista voi olla väärä, sillä "me kaikki erehdymme usein". Tämä ei ole pelkkä hypoteesi, vaan todellinen elävä mahdollisuus. Kun ihminen ottaa omakohtaisesti vakavasti vastaan sanat "me kaikki erehdymme usein", niin hän on astunut ulos suvereenin ylivertaisuuden päätepysäkiltä.

Fundamentalismi merkitsee aidon keskustelun päättymistä. Toisista tulee puhtaasti käännytyksen kohteita, jotka on saatava antautumaan. Mutta ilman aitoa kohtaamista ei voi olla todellista ymmärrystä eikä ilman ymmärrystä voi olla yhteyttä. On oltava valmis astumaan toisen näkökulmaan.

Fundamentalismin ongelma ei ole vahvoissa periaatteissa. Fundamentalismin ongelma ei ole, että se ottaa uskon liian tosissaan. Sen ongelma on siinä, että se on haluton tunnistamaan omia ennakkoasenteitaan, astumaan aidosti toisen näkökulmaan ja se elää käytännöllisen erehtymättömyyden illuusiossa.  

Lopulta me kaikki olemme kuitenkin ihmisiä, jotka "erehtyvät usein". Meidän historiamme, ympäristömme ja ihmisyytemme rajoittavat meitä. Olemme kaikki vajavaisia ja rajallisia. Olemme epätäydellisiä. Emme näe kaikkea. Asiat ovat paljon suurempia kuin kielemme ja ymmärryksemme voivat tavoittaa. Se pitäisi myös fundamentalistin muistaa.