Matka kristinuskon alkuun ja takaisin

"Oletko sä nyt sitten käynyt ripillä? Miten se oikein toimii? Verkon takaa siellä jotakin supistaan - niinkö?"  "Olen ollut - jo useamman kerran! Se on ihan mahtava juttu ja toivoisin kaikkien kokevan ripin! En nyt tahdo mitenkään varsinaisesti vihjailla, mutta saattaa olla, että se tekisi sinullekin ihan hyvää." Tähän tapaan meni kesäinen lyhyt ajatustenvaihto yhden pitkäaikaisen ja läheisen ystäväni kanssa. Meitä nauratti ja silmäkulmissamme oli pilkettä, vaikka itse asia oli toki tärkeä ja vakava.  Miten hengellinen elämäni on käytännössä muuttunut sen jälkeen, kun tulin katolisen kirkon täyteen yhteyteen? Palvonko Mariaa? Rukoilenko kuolleiden puolesta? Kieltämättä herkullisia teemoja, mutta tässä yhteydessä kuitenkin ajattelin kirjoittaa jostain ihan muusta. Ripittäytyminen on nimittäin todella konkreettisesti muuttanut uskonelämääni. Se on ollut minulle väline läheisempään yhteyteen Jumalan kanssa. Vanhaa ja uutta Samalla elämässäni on hyvin paljon samaa kuin ...

Viime lauantai-iltana (helluntaiaattona) koitti viimein se päivä, kun matkani protestanttina päättyi. Noin 10 vuotta sitten sain konkreettiset ensikosketukset katolilaisuuteen, josta alkoi utelias, mutta hiljainen tutkimusmatkani. Alkuvuosina matka oli puhtaasti älyllistä uteliaisuutta. Viimeiset vuodet olivatkin sitten todellista painimista.  Ääneen en uskaltanut kertoa, mitä kaikkea hiljaisuudessa luin ja kuuntelin. Pelkäsin paheksuntaa ja kaipasin hyväksyntää siinä määrin, että suuni pysyi tiukasti kiinni. Pelkästä torjutuksi tulemisen uhasta tuli rajoittava rautainen häkki. Matka haastavien kysymysten äärelle ja uskon juurille olikin samalla eräänlainen löytöretki omaan keskeneräisyyteeni ja kypsymättömään luonteeseeni.  Olen paljon pienempi ihminen kuin olisin toivonut olevani. Mitä toiset ajattelisivat, kiinnosti aika paljon ja se ohjasi toimintaani monella tasolla. Taivuin toisten odotusten edessä (tai sen edessä, mitä kuvittelin toisten minulta odottavan) ja valitsin j...

Fundamentalismi on varsin latautunut termi. Siihen yleisesti liitetään jonkinlainen epä-älyllisyys, takapajuisuus, ahdasmielisyys ja todellisuuden kieltäminen. Fundamentalisti-korttia väläyttämällä voi näppärästi leimata toiset ahdasmielisiksi kiihkoilijoiksi ja hiljentää asiallisen keskustelun milloin mistäkin aiheesta.  Toisenlaiset näkemykset voi kevyesti ohittaa "fundamentalistien kiihkoiluna". Jos toiseen onnistuu kerran lyömään fundamentalistin leiman, niin on yhdentekevää, mitä "kiihkoileva fundamentalisti" enää esittää. Hän on fanaatikko, jonka sanoilla ei enää ole mitään arvoa. "Fundamentalistin" kommentit ovat "itsestään selvästi täysin naurettavia".  Tämä on tietenkin täysin epäreilua. Usein fundamentalismi mielletään myös tietynlaiseksi asennoitumiseksi Raamattuun nähden, mutta minusta se tarjoaa vääränlaisen tilannekuvan. Hyvin syvä Raamatun arvostaminen tai Raamatun arvovallan korostaminen ei suinkaan ole vain jonkin tietyn liikkeen...

Etsinnän lopputulos on kohdallani se, että liityn  katoliseen kirkkoon  (kts. myös tämä ). Matkani on ollut melkoista kipuilua ja se on kestänyt vuosia. Puhtaasti inhimilliset (sosiaaliset ja käytännölliset) tekijät ovat vastustaneet kohdallani hyvin ankarasti.  Kustannus-hyötyanalyysi osoitti, ettei kirkkoon liittyminen olisi ongelmatonta.  Katolinen kirkko ei vapaissa suunnissa yleisesti ottaen ole vakavasti otettava, saati uskottava vaihtoehto. Päinvastoin, tyypillinen näkemys on, että kirkko pimitti ihmisiltä selvän Raamatun totuuden ja yritti lujasti estää ihmisiä tietämästä, mitä tosi kristinusko oikein onkaan. Kirkko vainosi todellisia uskovia , opetti täysin väärin ja sen turmeluksesta oli päästävä vapauteen. Katolinen kirkko edusti lähtökohtaisesti aina sortajia ja väärintekijöitä.  Miten muut suhtautuisivat? Kuinka jäsennän asiat, jotka ovat itselleni vieraampia? Onko minulla vielä ystäviä? Haukutaanko minut? Väistämättä ratkaisu aiheuttaisi jonkinlai...