Matka kristinuskon alkuun ja takaisin

Olen tutkinut paljon, kääntänyt lähteen lähteen päälle ja rukoillut johdatusta. Olenko sittenkin vain eksyttäjän riepoteltavana? Eikö olisi parasta vain hyväksyä luotettavimpana totuutena se, mitä voimakkaat julistajat ehdottoman varmoina vakuuttavat uskon totuuksista? Ehkä joku on jossain nähnyt jonkun ilmestyksen, saanut unen, kokenut jotain ja sitä tulisi nyt kaikkien seurata? Kenties se, mitä varhaisten kristittyjen keskuudessa oli uskottu "kaikkialla, aina ja kaikkien kristittyjen toimesta" onkin harhaa ja vasta meidän päivinämme usko on todella ymmärretty oikein?  Oppirakennelma ei pyörähdä toiseen asentoon kuin nappia painamalla, jos se kerran on sisään leivottu jo lapsuudessa. Niin kuin usein sanotaan, poisoppiminen on monesti vaikeampaa kuin uuden oppiminen. Se mistä tulen, määrittelee hyvin syvällisesti sitä, kuinka ajattelen ja näen maailman ympärilläni. Ihmisen ymmärtämiseksi on tunnettava sitä, mistä hän oikein tulee ja millainen on ollut hänen matkansa. Tietyt s...

Monessa mielessä matkani kristinuskon alkuun ja takaisin on ollut hauraan, pelokkaan ja heikon miehen matka. Olen avannut blogissa asioita, joiden parissa olen kipuillut jo vuosia. En vain ole uskaltanut niistä ääneen edes pihistä.  Pelkurin tunnustus Vaikenemiselle ei ole kelvollista selitystä. En halua puolustella. En halua paeta piiloon selitysten taakse (vaikka hiukan selitänkin). Myönnän, että hiljaisuuteni on ollut oikeastaan jonkinlaista epärehellisyyttä ja selkärangattomuutta. Minussa ei ole ollut miestä puhumaan asioista ääneen. En ole ollut valmis ottamaan vastaan paksunahkaisesti paheksuntaa ja torjutuksi tulemista, joka olisi vääjäämättä edessäni. Hiljaisuus on ollut itsekkyyttä, oman edun tavoittelua, ihmispelkoa.  Minun on oltava valmis kohtaamaan seuraukset, jotka ovat henkilökohtaisesti kipeitä. On hyväksyttävä se, että asioilla on mahdollisesti kestäviä ja ikäviä vaikutuksia ystävyyssuhteille ja perhesuhteille. Minun on oltava valmis kuuntelemaan vihaisia ääne...