Matka kristinuskon alkuun ja takaisin

Perusasenteeni historiallista uskoa kohtaan oli, että omat tulkintani olivat siihen nähden ylivertaisia. Siltä osin kuin historiallinen usko poikkeaisi omastani, niin omat tulkintani olisivat luonnollisesti oikeita ja historialliset tulkinnat sitä vastoin vääriä. Jos kristityt olivat läpi kristinuskon historian uskoneet joiltakin osin toisin kuin minä, niin heidän tulkinnoistaan ei mielestäni tarvinnut välittää. Eri tavoin kuin minä uskoneet olivat jotenkin sokeita, ehkä hiukan yksinkertaisia, he eivät olleet oikeasti uskossaan vilpittömiä tai heiltä vain puuttui tuore ilmestys Jumalan ilmoituksesta. Tietenkään omat tulkintani eivät olleet omiani. Olen aina uskonut ja toistanut muilta opittuja tulkintoja. Ajatteluni nousi historiastani, joka kieltämättä oli värikäs. Jos jokin uskon tulkinta miellytti itseäni enemmän kuin jokin toinen, niin tahtoni painoi paljon tulkinnan valinnassa. Kun suosikkisaarnaajani tulkinnat eivät enää menneet yksiin omien tulkintojeni kanssa, niin saarnaaja va...

Alkuperäinen lähtökohtani kirkkoisiä kohtaan oli, että heillä ei ollut minulle juuri annettavaa. Sillä mitä joku kirkkoisä oli joskus sanonut, ei ollut uskoni kannalta mitään väliä. Näistä lähtökohdista on varmasti hyvin ymmärrettävää, miksi en koskaan lukenut mitään kirkkoisien kirjoituksia tai tutkinut suuremmin kristinuskon historiaa. Koska uskon näkökulmasta historialla ei ollut minulle mitään merkitystä, niin siihen ei kannattanut tuhlata aikaa ja energiaa.  Versioni varhaisen kristinuskon tapahtumista ei lopulta poikennut kovinkaan paljoa mormonien kertomuksesta, vaikka Joseph Smith toki loisti kertomuksessani poissaolollaan. Kirkkoisille jäi versiossani rooli lähinnä puhtaan uskon turmelijoina . Koska mormonien kuvaus osuu niin sattuvasti yksiin vanhojen käsityksieni kanssa (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta), haluan siteerata heidän kertomaansa. Näin mormonit kertovat luopumuksesta: ”Yleisen luopumuksen aikakausia on ollut kautta maailmanhistorian. Yksi esimerkki on suur...

Tässä kirjoituksessa vetoan älyllisen hyveellisyyden puolesta. Kerron, miksi hyveet ovat kaikenlaisen keskustelun ja totuuden etsinnän elinehto. Avaan myös vielä omaa tutkimusmatkaani kristinuskon alkuun ja takaisin sekä lähestymisnäkökulmaani uskon kysymyksiin. Viittaan joihinkin filosofeihin, mutta sitä ei kannata säikähtää. Vakuutan, että kaikki on varmasti hyvin ymmärretävää. Matkaoppaan muodollista pätevyyttä minulla ei ole. En ole ammattitutkija, en teologi, en pastori tai pappi, en lähetyssaarnaaja, en palkansaajana missään kristillisessä järjestössä, en historioitsija enkä filosofi. Tiedän lukijoissa olevan henkilöitä, jotka tuntevat Raamatun paljon itseäni syvällisemmin ja jotka ovat kulkeneet pidemmän matkan uskon tiellä. Monet lukijoista ovat minua älykkäämpiä, loogisesti etevämpiä, koulutetumpia ja hengellisesti kypsempiä.  Tämä ei ole nöyristelyä, vaan tiedostamani tosiasia. Kenenkään ajatusten raamatullisuutta minulla ei myöskään ole tarvetta kiistää. Torjun kuitenkin...

Kesällä -13 menin naimisiin. Olin puoli vuotta aiemmin muuttanut Helsinkiin. Kotiseurakuntani olisi luonnollisesti Helsingin Saalem. Otin Saalemin vastaan enemmän tai vähemmän annettuna. Taustani ja historiani huomioiden kuvio oli selvä. Tietenkin minulle oikeaa uskoa oli se, mihin olin kasvanut ja johon ystävät, perhe ja tuttavat ohjasivat. Me olimme lähimpänä aitoa raamatullista uskoa, alkuperäistä kristinuskoa. Helluntailaisuus ja vapaat suunnat olivat hengellinen kotini, niissä olin kristityksi syntynyt ja uskoon kasvanut.  Helluntailaisena minulle oli itsestään selvää, että helluntailaisuus olisi uskollisin apostolisen uskon edustaja. Jos haluaisin olla mahdollisimman lähellä alkuperäistä ja puhtainta versiota kristillisestä uskosta, niin olisin helluntailainen. Lisäksi sosiaaliset siteet kytkivät minut kiinteästi helluntailaisuuteen.   Eikä asiaa tarvinnut muutenkaan suuremmin tutkailla. Tärkeintähän olisi lopulta yksinomaan sydämen usko. Miksi siis käyttäisin rajallista...

Kun muutin pois Jyväskylästä talvella -13, olin toinen henkilö kuin sinne tullessani. Uskovat ovat yhtä perhettä, siskoja ja veljiä. Jyväskylän jakson aikana sain upeita ystäviä. He jakoivat elämäänsä kanssani, rukoilivat puolestani, tukivat, ymmärsivät ja rohkaisivat. Jyväskylästä sain elämääni eväitä. Se oli ihmisenä kasvamisen ja hengellisen kasvun aikaa.   Opin Keski-Suomessa avarakatseisuutta, älyllisyyttä ja vuoropuhelua. Vaikutuspiirissäni monet odottivat, että usko olisi järkevää ja teologisesti rikasta. Uskon tuli kestää vuoropuhelua myös tieteellisen tutkimuksen kanssa. Johtajat olivat kiinnostuneita tutkitusta tiedosta ja sen hyödyntämisestä. Tällainen asennoituminen erilaisiin kysymyksiin ja jännitteisiin oli minulle painotukseltaan uutta. Vaikka olin kouluja käymätön ja kumarassa kulkenut nuori mies, niin ajatuksiini suhtauduttiin vakavasti.   Pohjalta on hyvä ponnistaa   Aloitin opiskelut yliopistossa syksyllä -05, jolloin olin 23-vuotias. Kulkurivuodet oli...