Matka kristinuskon alkuun ja takaisin

Jo aivan varhaisimmasta kristinuskosta on selkeästi nähtävissä, että Jeesuksen perustama "opetuslasten yhteisö" (kirkko) oli hierarkkisesti johdettu . Seurakunnat olivat toisistaan erillään, mutta ne kytkeytyivät toisiin seurakuntiin kiinteästi muodostaen yhdessä yhden kirkon, jota Ignatios Antiokialainen kutsui 100-luvun alussa katoliseksi kirkoksi. Aluksi kirkko oli apostolien johdossa ja heidän opetuksensa alaisuudessa. Uuden testamentin pastoraalikirjeet osoittavat, että apostolien ajan jälkeen oli piispojen ja presbyteerien tehtävä  valvoa apostolisen uskon perinnön ja opin säilymistä.  Myös apostolisen tradition eteenpäin siirtämisen täytyi tapahtua johtajia totellen.  Ei ollut mahdollista vain nimittää itse itseänsä piispaksi tai presbyteeriksi tai perustaa kirkkoa, jossa voisi itse päättää käytännöistä ja "oikeista" opetuksista. Johtamisen virkojen tuli olla jatkumossa apostoleista. Piispaksi tai presbyteeriksi piti tulla virallista reittiä pitkin "kätt...

Mitä Jeesus oikein perusti? Mitä ikinä se olikaan, tulisiko sitä jonkun tai joidenkin jotenkin johtaa? Kenen? Kuinka? Millä perusteella? Olisiko siinä, "mitä ikinä Jeesus perusti" jotakin virkoja johtamiseksi ja opettamiseksi vai toimisiko se kenties vain spontaanisti Hengen antamien armolahjojen avulla? Mitkä ovat keskeisiä piirteitä sille ("mitä ikinä Jeesus perusti")? Voiko sen ("mitä ikinä Jeesus perusti") jotenkin tunnistaa 2000 vuotta myöhemmin? Onko sillä postiosoitetta vai onko kyse puhtaasti näkymättömästä asiasta? Onko siinä ("mitä ikinä Jeesus perusti") jotakin sääntöjä? Jos on, niin kuka säännöistä "päättää"? Oma ajatteluni on kulkenut jotenkin seuraavaan tapaan. Todelliset uskovat eivät ole riippuvaisia näkyvästä kirkosta ja kahlitsevista rakenteista. Johtamisen rakenteilla ei ole mitään merkitystä. Kyse on täysin näkymättömästä todellisuudesta, vain Kristuksen seuraajien sydänten yhteydestä . Kristuksen seuraajat elävät va...

Alkuperäinen asenteeni hengellisissä kysymyksissä oli, että auktoriteetti on melko kielteinen asia. En kaivannut ketään. Voin lukea itse Raamattua ja tarttua sellaiseen selitykseen, joka minulle kelpasi. Vastauksien etsinnässä olin ennemmin asianajaja kuin tuomari; hain tukea omille näkemyksille enkä etsinyt vilpittömästi totuutta. Jos faktoista olisi minulle harmia, niin sulkisin silmät tai kyseenalaistaisin lähteet. Tartuin kaksin käsin todistusaineistoon, josta sain tukea ajatuksilleni. Tämä on yksi tapa käsitellä hengellisiä asioita ja se on ollut minun tapani.  On toki selvää, että valta-asema voi vääristyä. En ole asialle suinkaan sokea, koska olen nähnyt lukemattomia vapaiden suuntien supertähtien luhistumisia. Karismaattisissa ympyröissä johtajilla on usein paljonkin valtaa, mutta se ei perustu virkaan. Taustalla on toisenlaisia tekijöitä.  Jollakin tasolla vapaata ja yksilöllistä raamatuntulkintaa korostavissa piireissä tarve auktoriteetille tunnistetaan, mutta sen to...