Tekstit

Traditio ja piispat olivat ennen Raamattua

“Apostolien kuoleman jälkeen ainoa keino selvittää jonkin opin apostolinen perusta, on selvittää se Raamatusta ”, kirjoittaa professori Kenneth Richard Samples ( 2017 ). Virkkeessä kaikuu luja luottamus Raamatun arvovaltaan, mutta eivät myöskään sola scripturan torjuvat kristityt Raamatun arvovaltaa kyseenalaista. Voidaan päinvastoin varsin painavin perustein esittää, että ilman mitään Raamattua selittävää edeltävää traditiota (kts. blogiteksti ), Raamatun arvovalta kohtaa relativismin haasteen kaikella voimallaan (kts. blogiteksti ).  Relativismi on kiistatta todellinen haaste Raamatun arvovallalle; tulkintoja nimittäin riittää vaikka kuinka paljon. Tradition mukainen Raamatun tulkinta päinvastoin auttaa tulkinnassa antaen sille raameja . Lisäksi on tarkasteltava, pitääkö Samplesin esittämä väite historiallisesti paikkansa.  Uutta testamenttia vanhempi usko Juha Pihkala kirjoittaa, kuinka nykyisin yleensä esitetään uskon alkuperän lepäävän Raamatun ilmoituksessa ja sen arvova...

Kristinusko suullisessa traditiossa ja kirjoituksissa

Reformaatiosta tuttu yksin Raamattu -periaate (sola scriptura) on yleensä ymmärretty siten, että uskon kysymyksissä kirkon historialla (traditio) ei ole merkitystä (Arffmanin luentoaineisto). Yksin Raamattu on luotettava ja ehdottomasti totta. Kaikkea täytyy arvioida Jumalan Sanan valossa. Miksi siis edes lukea kirkkoisien kirjoituksia? Mitä merkitystä on sillä, mitä kristityt ovat jossakin historian vaiheessa uskoneet? Voin itse päätellä asiat Raamatusta. Todettakoon, että oma uskoni Raamattuun ei ole vähentynyt. Tutkimusmatkani kuitenkin johdatti minut selvittämään, miten nykytilanteeseen on tultu. Esimerkiksi kysymys kirjojen kanonisuudesta oli jotain, mitä en ollut koskaan pohtinut. Lisäksi historiallinen tuntemukseni Raamatusta oli hyvin alkeellinen. Miksi ja miten juuri nämä kirjat oli valittu mukaan? Olivatko kaikki kirjat ehdottoman varmasti ja tiukasti apostolisia? En osannut vastata.  Lisäksi itseäni ovat jo pitkään vaivanneet Raamatun tulkintaan liittyvät haasteet. Sola ...

Voiko Raamattua tulkita irrallaan traditiosta?

Lyhyt vastaus kappaleen otsikkoon; ei oikeastaan voi. Filosofi Jürgen Habermas arvosteli aikanaan voimakkaasti Hans-Georg Gadameria traditioon nojaamisesta. Habermasin mukaan Gadamer oli sokea traditioiden kautta tapahtuvalle historiallisten ennakkoluulojen siirtymiselle. Gadamer kiisti väitteen ja huomautti, että tradition arvostelu on itsessäänkin altis historian vaikutukselle . Historia nimittäin vaikuttaa asenteisiin, tulkintoihin ja uskomuksiin. Asioita tarkastellaan aina jostain traditiosta käsin eikä se ole neutraalia . ( George 2020 .) Traditio on kuin lukulasit, joiden läpi kirjoituksia luetaan. Jokaisella on jokin traditio: helluntailaisella, baptistilla, luterilaisella, katolilaisella, jehovantodistajallakin. Kunkin tulkintoihin ja käsityksiin vaikuttaa, todennäköisesti aika paljonkin, historia, ympäristö ja kulttuuri. Helluntailainen tulkitsee Raamattua helluntailaisesta tulkintaperinteestä käsin. Helluntailaisuuden sisälle on muodostunut oma traditionsa, joka yhdistää ja o...

Asiakaslähtöinen usko ja moraali

Ehkäpä sinulle oikea kristillinen moraali on toisenlaista kuin minulle? Ehkä joku oppi on tosi minulle ja epätosi sinulle? Raamatusta voi löytää tukea erilaisille näkemyksille. Useat syvällisesti Raamattua ja teologiaa tuntevat ovat täysin eri mieltä monista eri kysymyksistä (eikä mistään pienistä kysymyksistä), joten jokin opetus on "totta sille, joka niin uskoo"?  Professori Adam Mortonin mukaan useimmat relativistiset teoriat sanovat, että yksi uskomus voi olla tosi yhdelle ja epätosi toiselle. Hän kuvaa relativismia: "koska emme pysty oikeastaan koskaan olemaan varmoja siitä, mikä on totta, voimme aivan hyvin tarkoittaa totuudella ‘totta B:lle’, jossa B on henkilö, jolla uskomus on." ( Morton 2010 .) Jollekin Raamattu näyttää olevan täysin selkeä tietyssä kysymyksessä, mutta toiselle sama asia ei ehkäpä näyttäydy lainkaan niin selvänä. Totta siis sille, jolla jokin uskomus ja tulkinta on? Sinulla on sinun raamatullinen totuutesi ja minulla on minun raamatullinen...

Onko eettisiä (luonnon)lakeja olemassa?

Tämän kirjoituksen kirjoitan kieli keskellä suuta. Haluan olla kunnioittava, mutta mahdollimman täsmällinen. Minulla ei ole varaa eikä mitään tarvetta olla moralisoiva tai saarnaava. En itse ole elänyt niin kuin olisin halunnut teemassa, jota seuraavaksi käsittelen.  Aikamme kiistanalaisimmat uskoa koskevat kysymykset käsittelevät seksiä ja seksuaalisuutta. Tämä on hyvin ymmärrettävää, koska ne ovat syvällisesti ihmisen identiteettiä koskettavia ja intohimoja herättäviä aiheita. Seksi on hyvin herkkä ja intiimi asia. Todennäköisesti kristityt ovat myös joskus, ehkä useinkin, käsitelleet näitä herkkiä aiheita tahdittomasti ja kovakouraisesti. Se on surullista. Tunnen esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä varsin hyvin ja he ovat hienoja ihmisiä. Tavallisia ihmisiä niin kuin minä, ehkä keskivertoa jollain tavoin lahjakkaampia. Voin hyvin kuvitella, kuinka ahdistavaa ja haastavaa on kristillisten yhteisöjen sisällä ollut (ja on edelleen) elämä samaan sukupuoleen seksu...

Raha ja seksi varhaiskristillisyydessä

Seksi ja raha ovat tavattoman herkkiä aiheita, mutta samalla ne ovat keskeinen osa ihmiselämää. Kristittyjen asenteet erosivat antiikissa hyvin radikaalisti ympäröivästä maailmasta. Pidän kommentoinnin minimissään ja esitän lähinnä pienimuotoisen kirjallisuuskatsauksen kyseisiin aiheisiin varhaisen kristillisyyden maailmassa. Selvää on, että monin osin asenteet ja ajattelu ovat muuttuneet ajan saatossa halki koko kristillisen kentän (muutosten mittasuhteissa on toki huomattavia eroja). Haastava kysymys kristityille liittyykin hyväksyttävän ja torjuttavan opillisen kehityksen väliseen rajanvetoon. Kristinuskon radikaali moraalikoodisto antiikissa Uskonnontutkija ja professori Rodney Stark on seikkaperäisesti käsitellyt erilaisia kristinuskon nousuun vaikuttaneita tekijöitä. Kristinusko poikkesi hurjasti aikansa ympäristöstä ja todella mullisti aikansa moraalisia käsityksiä. Kreikkalais-roomalaisessa maailmassa syntyvyys oli alhainen, koska avioliittoa ei pidetty arvossa. Miehet harrast...