Onko eettisiä (luonnon)lakeja olemassa?

Tämän kirjoituksen kirjoitan kieli keskellä suuta. Haluan olla kunnioittava, mutta mahdollimman täsmällinen. Minulla ei ole varaa eikä mitään tarvetta olla moralisoiva tai saarnaava. En itse ole elänyt niin kuin olisin halunnut teemassa, jota seuraavaksi käsittelen. 

Aikamme kiistanalaisimmat uskoa koskevat kysymykset käsittelevät seksiä ja seksuaalisuutta. Tämä on hyvin ymmärrettävää, koska ne ovat syvällisesti ihmisen identiteettiä koskettavia ja intohimoja herättäviä aiheita. Seksi on hyvin herkkä ja intiimi asia. Todennäköisesti kristityt ovat myös joskus, ehkä useinkin, käsitelleet näitä herkkiä aiheita tahdittomasti ja kovakouraisesti. Se on surullista.

Tunnen esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä varsin hyvin ja he ovat hienoja ihmisiä. Tavallisia ihmisiä niin kuin minä, ehkä keskivertoa jollain tavoin lahjakkaampia. Voin hyvin kuvitella, kuinka ahdistavaa ja haastavaa on kristillisten yhteisöjen sisällä ollut (ja on edelleen) elämä samaan sukupuoleen seksuaalista vetoa kokeville. Me emme ole aina oikein osanneet olla ihmisille ihmisiä. Jumala meitä auttakoon.

Perinteinen ja historiallinen kristillinen seksuaalietiikka ei kuitenkaan haasta vain samaan sukupuoleen seksuaalista vetoa tuntevia, vaan opetus itseasiassa haastaa varsin lujasti myös heteroseksuaaleja. Tämä puoli asioista ei kuitenkaan ole ollut juuri esillä. Siitä on oikeastaan vaiettu täysin. Toisaalta jos kristinuskon historiallisella näkökulmalla ei ole mitään merkitystä, niin linjaus on hyvin ymmärrettävä. Ratkaisevaa on ollut, mitä kukin suoraan Raamatusta itse näkee. Yksilöllinen näkökulma on ajanut ohitse historiallisesta halki vuosisatojen jaetusta yhteisön näkökulmasta.

Oman yhteisön (tai elämän) ulkopuoliset asiat näyttävät usein pahemmilta kuin omaa yhteisöä lähelle tulevat aiheet. Tämä lienee ihmisten universaali taipumus. Kaikenlaisista asioista pitäisi silti voida puhua - kunnioittavasti ja suopeasti. Eettiset kysymykset ovat väistämättä kristillisyydelle keskeisiä. "Kuinka ihmisen tulisi elää", on kristinuskon näkökulmasta hyvin tärkeä kysymys.

Selkeästi erilaiset eettiset kysymykset myös jakavat kristittyjä. Ajankohtaisena aiheena nykyisin esiin nousee juuri homoseksi, joka on taustassani torjuttu kristillisen opetuksen vastaisena (tämä on historiallisesti aina ollut kristittyjen näkemys, historiallista taustaa aiheesta edellisessä kirjoituksessani). Sama koskee aborttia. Nykyisin tällaiset näkemykset ovat hyvin kiistanalaisia, mutta ne edustavat ainaista kristinuskon tulkintaa.

Toisaalta historioitsija Jaakko Tahkokallion mukaan ensimmäisten tuhannen vuoden aikana kristinuskon historiassa ei homoseksiä mitenkään sen erityisemmin otettu tikunnokkaan: miesten välisestä anaaliseksistä annettu katumusharjoitus oli lievempi kuin aviorikoksesta. Kirkollinen opetus seksuaalisuudesta tuomitsi homoseksin, mutta ei sen erityisemmin kuin muutkaan luvattomat seksin muodot. (Tahkokallio 2019, 195.)

Selvä Sanan ilmoitus

Ehkäisyyn ei sen sijaan ole omassa taustassani nähty liittyvän juurikaan isompia eettisiä kysymyksiä (paitsi mahdollisesti abortoivaan ehkäisyyn). Samoin suhtautuminen esimerkiksi itsetyydytykseen on yleensä ollut varsin sallivaa, vaikka näkemykset jonkin verran vaihtelevat. 

Tulkintoja perustellaan usein ehdottomalla sola scriptura -periaatteen soveltamisella. Jos Raamattu ei selkeästi ja suoraan jotain kiellä, niin silloin se on sallittua (periaatetta sovelletaan tosin eri tavoin; jos Raamattu ei erikseen käske tekemään jotain, niin silloin sitä ei tulisi tehdä). Mitään muuta eettistä lainalaisuutta ei tällaisen ajattelun mukaan ole olemassa kuin Raamatun ilmoitus. Vain sillä on väliä, minkä Raamattu täsmällisesti mainitsee (tai jättää mainitsematta). 

Jos jokin asia olisi tärkeä, niin siitä olisi hyvin selkeästi erikseen mainittu Raamatussa. Lähtöolettamus ajattelussa on, että sola scriptura (yksin Raamattu -periaate) hyväksytään itsestään selvästi annetuksi lähtöpisteeksi. Ratkaiseva näkökulma on vain se, mitä henkilö itse Raamatun tekstistä tulkitsee löytävänsä. Historiallisella näkökulmalla ei tällöin ole tulkinnan kannalta periaatteessa mitään merkitystä.

Raamattu ei kovin selkeästi näistä kysymyksistä puhu (vaikka kyseiset asiat sinänsä tunnettiin myös tekstien kirjoittamisen aikana hyvin). Uudelleen avioituminen nykyisin hyväksytään vapaissa suunnissa, vaikka avioero on luonnollisesti nähty suurena tragediana (mitä se varmasti onkin). Näissä kysymyksissä on viime vuosikymmeninä yleisesti hyväksytty historiallista tulkintaa vastavirtaan menevä tulkintatapa.

Monissa kysymyksissä asenteet ja ajattelu ovat siis ajan saatossa muuttuneet. Vaikeampi kysymys onkin siinä, mikä on hyväksyttävää ja mikä toisaalta torjuttavaa muutosta. Ajat muuttuvat ja on ilmeistä, että erilaiset taustat ja historiallinen tilanne tulee jollakin tavoin huomioida tulkinnoissa (vain hyvin harva on sitä mieltä, että millään taustoilla ei ole koskaan yhtään mitään merkitystä tulkinnalle). 

Esimerkiksi professori Martti Nissinen on vedonnut kontekstin huomioimiseen (kristityt eivät selkeästi kieltäneet esim. orjuutta, mutta harva on sitä mieltä, ettei orjuuden tulisi olla kiellettyä), kun antiikin ajan (joka ilman muuta oli monin tavoin hyvin erilainen) seksuaaliopetuksia tuodaan nykymaailmaan (esim. tässä ja tässä). Totuus on, että kaikissa kristillisissä suuntauksissa opetukset ovat muuttuneet ajan saatossa, mutta muutosten mittasuhteissa ja käsiteltävissä kysymyksissä on toki selviä eroja. 

Yksityisen uskovan ei olekaan välttämättä aivan yksinkertaista pelkästään Raamatusta itsenäisesti päätellä, mikä on moraaliopetuksissa sitä pysyvää ydintä ja mikä tilannesidonnaisesti ajan saatossa muuttuvaa ja historialliseen tilanteeseen kuuluvaa. Mistä kristityt voivat sopuisasti hyväksyä erilaiset näkemykset? Missä vaiheessa sen sijaan rajojen ylitse astutaan kestämättömällä tavalla? Kuka voi sanoa?

Lisäksi nykyajassa on noussut monia uusia moraalikysymyksiä, joista Raamattu ei sano selkeästi yhtään mitään. Lääketieteeseen, teknologiaan, ympäristöön ja yritystoimintaan liittyy vaikeita eettisiä kysymyksiä, jotka ovat hyvin merkityksellisiä ja lähelle tulevia nykyajassa, mutta eivät todennäköisesti tulleet vielä 100 vuotta sitten edes ihmisten mieliin.

Ajat tosiaan muuttuvat; osin paremmiksi ja osin huonommiksi. Vaikkapa seksuaalikysymyksissä voidaan viitata sosiaalitieteen kehitykseen ja lisäksi huomauttaa Raamatun olevan sidottu aikansa kulttuuriin ja ympäristöön (kuten professori Nissinen tekee). On hyvin vaikeaa esittää, etteikö esim. historiallisella tilanteella ja muilla taustoilla olisi koskaan mitään merkitystä tekstin tulkinnassa. 

Sosiaalitieteistä voidaan hakea selkänojaa vaikkapa arvioida Raamatun kuvaa sukupuolesta ja seksuaalisuudesta oman aikansa ihmiskuvan heijastumina. Lisäksi ajat olivat esim. antiikissa kiistattomasti kovin toisenlaiset. Professori Sami Pihlström kuvaa tällaista relativismia siten, että siinä totuus tai tieto ei ole absoluuttista eikä muuttumatonta, vaan riippuvainen näkökulmasta, olosuhteista, historiallisesta tilanteesta tai muusta “taustasta”. (Pihlström 2010, 29.)

Yleisesti siis tunnustetaan, että erilaisilla taustoilla todella on vähintäänkin jonkinlainen rooli tekstin tulkinnassa. Lisäksi myöhempinä aikoina on noussut täysin uusia kysymyksiä. Raamattu ei sano selkeästi erikseen kohdunvuokrauksesta, koeputkihedelmöityksestä, ilmastonmuutoksesta, itsellisestä äitiydestä, kantasolututkimuksesta tai kloonauksesta, sukupuolenvaihdosleikkauksista, sterilisaatiosta tai kierukasta, osakkeiden päiväkaupasta ja monesta muusta asiasta. 

Ei Uusi testamentti mainitse (ainakaan suoraan ja selkeästi) aborttiakaan, vaikka se hyvin yleinen toimenpide antiikissa olikin (Didakhe puhuu). Pelkän Raamatun pohjalta näyttäisi olevan hyvin vaikeaa antaa varmoja, jokaisen kristityn omaatuntoa sitovia, vastauksia vaikkapa eri hedelmöityshoitojen eettisyyteen liittyvissä kysymyksissä. Jos näiden kysymysten ratkaisu jää vain yksityisen ja omakohtaisen Raamatun tulkinnan varaan, niin on väistämättä hyväksyttävä, että tulkinnat vaihtelevat suuresti.

Rajojen vetäminen on nimittäin vaikeaa ja lopulta se on varsin subjektiivinen harjoitus. Varmasti debatille on sijansa. Siitä ei ole epäilystä. Olosuhteilla ja historiallisella tilanteella on myös oma merkityksensä. Jossain kuitenkin kulkevat rajat. Vaan missä? Kuvio menee vielä paljon vaikeammaksi, kun vanhojen kirjoitusten (vaikka ovatkin inspiroitua Jumalan Sanaa) pitäisi antaa suoria vastauksia 2000 vuotta myöhemmin nouseviin uusiin uskoon ja etiikkaan liittyviin kysymyksiin.  

Onko luonnonoikeuden etiikka totta?

Jaroslav Pelikan kysyy, mitä tapahtuu kun joskus myöhemmässä kulttuurissa Paavalin “olen kuullut, että teidän keskuudessanne on haureutta, jopa sellaista mitä ei tavata edes pakanakansojen parissa” (1. Kor. 5:1) sijaan “tavataankin pakanoiden keskuudessa” tai se ei enää edes ole moraalitonta, koska “ajat ovat muuttuneet”? 

Onko Paavalin määräys naisen pään peittämisestä Korintin yhteisössä (1. Kor. 11:2-16) otettava pysyvästi sitovaksi kristillisten yhteisöjen standardiksi kaikkialla? Entä se, kun Paavali ei suvaitse (1. Tim. 2:12), “että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti”? Tässä perusteluna on luomisjärjestys eikä sen ajan etiketti. 

Pelikan jatkaa, että nämä viittaukset Uudessa testamentissa auktoriteettiin irrallaan ilmestyksestä nostavat kysymyksen luonnonlaista. Hän kysyy, onko “olemassa yleisesti päteviä, kulttuurista ja ihmisestä riippumattomia ikuisia lakeja”? Klassinen viittaus tähän on Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa. (Pelikan 2004, 67-70.)

J. Budziszewskin mukaan tällainen luonnonlaki on todella olemassa, vaikka eri ryhmien puhuessa siitä eri tavoin, yksimielisyys hämärtyy. Hän kirjoittaa, kuinka jotkut puhuvat Nooan saamista käskyistä ja jotkut luonnonlaista. Protestanteille se on katolinen käsite, juutalaiset liittävät sen kristinuskoon ja katoliset itse toisinaan keskiaikaan. Edelleen keskiajalla jotkut ajattelivat sen olevan roomalaista perua. Kyseessä on hänen mukaan kuitenkin yhteinen asia, johon liitetyt perinteet pohjautuvat samoille olettamuksille. (Budziszewski 2011, 37-38.)

Hän kuvaa kyseistä lakia seuraavasti: “... ymmärrämme luonnon olevan suunniteltu tiettyjä tarkoituksia varten. Meidän on tarkasteltava kaikkea olemassa olevaa nuolena, joka on luonnostaan suunnattu kohti päämääräänsä. Tuomas Akvinolainen ilmaisi tämän ajatuksen sanomalla, että jokaisen yksittäisen olion luonto on ‘tarkoitus, jonka jumalallinen taide on istuttanut niin, että se liikkuu sille määrättyä päämäärää kohti’.” Hän jatkaa, että luonnonlaki on kuin manuaali tuon päämäärän saavuttamiseksi. (Budziszewski 2011, 65.)

Katolisen kirkon (erittäin kiistanalainen) linja ehkäisyssä on hyvä käytännön esimerkki. Ehkäisy toimii vastoin yhdynnän luonnollista päämäärää eli uuden ihmiselämän syntymistä. Näin asian esittää Dignitatis humanae (kpl. 14): “Kristuksen tahdon mukaan katolinen Kirkko on totuuden opettaja; sen tehtävänä on ilmaista ja opettaa autenttisesti totuutta, joka on Kristus, ja samalla sen tulee julistaa ja arvovallallaan vahvistaa sen moraalisen järjestyksen periaatteet, jonka alkujuuret ovat ihmisluonnossa itsessään.” 

Perusteellinen ja tunnettu kannanotto ehkäisyyn luonnonlakiin vedoten on paavi Paavali VI:n kiertokirje Humanae vitae. Se toteaa, “että sellainen rakkauden akti, joka vaarantaa sen mahdollisuuden elämän jatkamiseen, jonka Jumala, kaiken Luoja, on siihen liittänyt erityisin laein, vastustaa sekä avioliiton säätäjän jumalallista suunnitelmaa että elämän alkuunpanijan tahtoa.” Rakkauden lahjaa tulee käyttää “luomisen lakeja kunnioittaen”. 

Budziszewski pyrkii konkretisoimaan luonnonlain etiikkaa soveltaen sitä ehkäisyyn. Hän kirjoittaa: "Luonnollinen yhteys seksuaalisuuden ja raskauden välillä ei ole pelkkä merkityksetön tosiasia, jota voidaan välttää lateksikumin avulla; se julistaa, että seksuaalisuus palvelee suvunjatkamisen päämäärää, lasten saamista ja kasvattamista Jumalan pelossa. Samalla tavalla luonnollinen yhteys irtosuhteiden harrastamisen ja epäluottamuksen välillä ei ole vain hankaluus, jota voidaan välttää valehtelemalla; se julistaa, että seksuaalisuus palvelee aviopuolisoiden välistä läheisyyttä eikä sitä tulisi käyttää tämän läheisyyden tuhoamiseen." (Budziszewski 2011, 155.)

Budziszewskin mukaan teknologian myötä ihmisten käsitys ihmisluonnosta on muuttunut. Ihmisluonnossa itsessään ei enää nähdä mitään suunnitelmaa. Kyse on ihmisten omista suunnitelmista, jotka teknologia mahdollistaa. Koska ihmiset voivat katkaista seksin ja lisääntymisen välillä olevan syy-yhteyden, he olettavat ettei yhteyttä enää ole olemassa. Budziszewskin mukaan ihmisluonnossa oleva yhteys lisääntymisen ja seksin välillä ei kuitenkaan häviä, vaikka niiden välinen syy-yhteys katkaistaankin. (Budziszewski 1998.)

"On hyvin vaikeaa torjua tarkoituksellisesti hedelmätön seksi saman sukupuolen välillä vääränä ja täysin toiseen luokkaan kuuluvana, jos samalla kuitenkin hyväksyy ehkäisyn avulla tarkoituksellisesti steriilin seksin", esittää Thomas Joseph White. Hänen mukaansa nykymaailmassa, jossa ehkäisy on ohjeellinen ja toivottava käyttäytymissääntö, on täysin normaalia, että ihmiset näkevät homoseksuaalit teot vain siihen nähden vastaavana. Katolisen opetuksen (luonnonlain traditiota mukaillen) mukaan seksuaalisuuden ja lisääntymisen välillä on sen sijaan luontainen yhteys, jota ei ole oikein katkaista. Tästä ajattelusta käsin seksiin kuuluu aina puolisot yhdistävän tehtävän lisäksi elämää tuottava ulottuvuus. (White 2013.)

Whitea mukaillen luonnonoikeuden tradition näkökulmasta tarkoituksellisesti steriiliksi tehty heteroseksi kuuluu ikään kuin "samaan koriin" itsestään selvästi steriilin homoseksin kanssa. Jos seksin ja lisääntymisen välinen syy-yhteys katkaistaan, on hyvin vaikeaa hyväksyä tarkoituksellisesti hedelmättömäksi tehty heteroseksi ja samalla torjua hedelmätön homoseksi. 

Luonnonlain traditio torjuu sekä ehkäisyn että homoseksuaalit teot samoin perustein: seksuaalisen kanssakäymisen ensisijainen tarkoitus on palvella suvunjatkamisen päämäärää. Molemmat torjutaan luonnonlain tradition vastaisina, koska ne ovat ristiriidassa seksuaalisen toiminnan ensisijaisen päämäärän kanssa (kts. teleologia).  

Voidaan toki esittää, että luonnollinen perhesuunnittelu (joka on ainoa hyväksytty menetelmä luonnonoikeuden tradition mukaan) ei eroa sterilisaatiosta tai muusta ehkäisystä. Ero on kuitenkin ilmeinen: "siinä pari elää hedelmällisyytensä lakien mukaan sen sijaan, että tukahduttaa ne" (kts. Luonnollinen perhesuunnittelu). Ihmisluonnossa oleva "rakennesuunnitelma" nähdään näin ihmisen toimintaa ohjaavana eettisenä periaatteena.

Moraaliseen luonnonlakiin ja traditioon viitaten katolinen ajattelu torjuu myös masturbaation. Niiden perusteella kyse on "itsessään vakavasti väärin suuntautuneesta teosta.” Edelleen todetaan, että "seksuaalisen kyvyn käyttäminen aviollisen yhtymisen ulkopuolella on olennaisessa ristiriidassa tämän kyvyn päämäärän kanssa.” Tällöin seksuaalista nautintoa tavoitellaan ”ilman moraalisen järjestyksen edellyttämää seksuaalista ihmissuhdetta, joka todellisen rakkauden yhteydessä toteuttaa keskinäisen antautumisen ja suvunjatkamisen koko merkitystä”. (Katekismus 2011, 566.)

Sola scriptura -periaatteen pohjalta luonnonlailla ja traditiolla ei kuitenkaan välttämättä ole juuri mitään merkitystä. Francis Beckwith puhuu, kuinka “yksin Raamattu -uskova” halutessaan puolustaa Raamatun sanoman ainutlaatuisuutta ja jakamattomuutta, voi väittää luonnonlain olevan huono korvike jumalallisen ilmestyksen vakaalle ja varmalle päätökselle. (Beckwith 2019.)

Luonnonlakiin uskovien mukaan Raamattu kuitenkin nimenomaan vahvistaa luonnonlain ja viittaa siihen (näin esittää myös J. Budziszewski). Toisaalta protestantit pääosin (eivät kaikki) torjuvat sen, koska yksin Raamattu riittää. Tämä osaltaan osoittaa, kuinka Raamattu ei vastustamattomasti pakota tekemään siitä juuri tiettyä tulkintaa. 

Vaihtoehtoisille tulkinnoille jää pelkän Raamatun pohjalta tilaa. Kun huomioidaan Pihlströmin mainitsemat erilaiset näkökulmat, olosuhteet, historialliset tilanteet ja muut taustat, niin asiaan tulee edelleen lisää sävyjä. 

Raamattu täysin alastomana, irrallisena mistään sitä selittävästä historiallisesta traditiosta, mahdollistaa lopulta lukuisia ja kovinkin erilaisia tulkintoja. Jokaisella voi olla oma ja itselle se mieluisin Raamatun totuus monien tulkintamahdollisuuksien joukosta; minulla on minun uskoni ja sinulla on sinun uskosi. 

Mutta mitä silloin jää jäljelle yleispätevästä totuudesta? Moraalinen luonnonlaki ja historiallinen kristinuskon opetus pienentävät tulkintamahdollisuuksien määrää. Jos ne meille kelpaavat, sillä hyvin vaativia ne ovat kaikille. Historiallinen kristinusko odotti pyhiinvaeltajilta paljon, mutta tien kulkeminen olikin mahdollista vain armon avulla.