Raha ja seksi varhaiskristillisyydessä

Seksi ja raha ovat tavattoman herkkiä aiheita, mutta samalla ne ovat keskeinen osa ihmiselämää. Kristittyjen asenteet erosivat antiikissa hyvin radikaalisti ympäröivästä maailmasta. Pidän kommentoinnin minimissään ja esitän lähinnä pienimuotoisen kirjallisuuskatsauksen kyseisiin aiheisiin varhaisen kristillisyyden maailmassa. Selvää on, että monin osin asenteet ja ajattelu ovat muuttuneet ajan saatossa halki koko kristillisen kentän (muutosten mittasuhteissa on toki huomattavia eroja). Haastava kysymys kristityille liittyykin hyväksyttävän ja torjuttavan opillisen kehityksen väliseen rajanvetoon.

Kristinuskon radikaali moraalikoodisto antiikissa

Uskonnontutkija ja professori Rodney Stark on seikkaperäisesti käsitellyt erilaisia kristinuskon nousuun vaikuttaneita tekijöitä. Kristinusko poikkesi hurjasti aikansa ympäristöstä ja todella mullisti aikansa moraalisia käsityksiä. Kreikkalais-roomalaisessa maailmassa syntyvyys oli alhainen, koska avioliittoa ei pidetty arvossa. Miehet harrastivat irtosuhteita ja nais- sekä miesprostituoituja oli kaupungeissa runsaasti tarjolla. Biseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus olivat yleistä.

Naimisiin mentäessä (jos niin sattui) perheet olivat pieniä. Edes yhteiskunnan kannustimet tai lailliset pakotteet eivät auttaneet saavuttamaan tavoitetta kolmilapsisista perheistä. Yksi syy oli lapsien murhaaminen. Lapsia syntyi paljon enemmän, kuin lopulta annettiin elää. Erityisesti pieniä tyttöjä tapettiin valtavasti. Esimerkiksi Seneca piti lasten hukuttamista tavallisena ja järkevänä.

Lisäksi hyvin usein turvauduttiin aborttiin. Esim. Platon ja Aristoteles antoivat abortille täyden tukensa. Lisääntymisellä tuli olla tiukat rajat ja jos ne ylitettiin, niin tulisi abortoida. Tuon ajan abortit olivat tietysti hyvin vaarallisia ja monet naiset kuolivatkin niihin. Abortista selviytyneet jäivät hedelmättömiksi. Aborttiin käytettiin erilaisia myrkkyjä tai neuloja, koukkuja ja veitsiä. Suurimmassa osassa tapauksista mies päätti aborteista, koska roomalainen laki antoi miehelle sellaisen aseman. 

Ehkäisyyn sovellettiin erilaisia keinoja; pureskeltiin esimerkiksi tiettyjä kasveja, joiden syöminen heikensi hedelmällisyyttä. Kehiteltiin eri välineitä ja lääkkeitä, joita laitettiin vaginaan - joko tappamaan sperma tai estämään sen pääsy naisen sisään. Lisäksi syntymättömien lampaiden mahalaukkuja käytettiin kondomeina, mutta niiden käyttö oli mahdollista vain rikkaille. Suosittu ehkäisymenetelmä oli keskeytetty yhdyntä. Yhdyntä myös monesti korvattiin keskinäisellä masturbaatiolla. Hyvin yleinen ehkäisykeino oli myös heteroseksuaalinen anaaliyhdyntä - suuseksi oli harvinaisempaa hygieniasyistä. 

Kristittyjen elämäntapa poikkesi tästä aikansa ympäristöstä; siitä saattoi seurata vain suurempi hedelmällisyys. Tertullianuksen mukaan jälkikasvu on Jumalan palvelijalle välttämätöntä. Pakanoiden välttämät taakat kuuluivat kristityn vaellukseen. Keskeinen tekijä kristittyjen hedelmällisyyteen oli toisenlainen suhtautuminen avioliittoon. Kristityt painottivat, että seksin ensisijainen tarkoitus oli lisääntyminen ja lasten hankkiminen oli aviollinen velvollisuus. Pakanoihin verrattuna kristityt kohtelivatkin imeväisiä ja raskaana olevia naisia dramaattisesti toisin.

Kristillinen opetus kielsi alusta alkaen ehdottomasti abortin ja imeväisten surmaamisen. Molemmat luokiteltiin yksinkertaisesti murhaksi. Kristityt myös hyökkäsivät pakanauskontoja vastaan, koska nämä pitivät yllä kyseisiä rikoksia.

Kristityt eivät hyväksyneet seksuaalista yhdyselämää, jonka tarkoituksena oli estää sperman pääsy vaginaan. Keskeytetty yhdyntä, keskinäinen masturbaatio ja anaaliyhdyntä olivat syntiä. Juutalaiset jakoivat kristittyjen näkemykset. Luonnollisena seurauksena oli suurempi syntyvyys, joka näytteli osaltaan merkittävää roolia kristinuskon nousussa.

Starkin mukaan kristinusko nosti naisen aseman aivan uudelle tasolle. Roomalaiset pakanatytöt menivät erittäin usein naimisiin itseään paljon vanhempien miesten kanssa jo ennen murrosikää. Kristityt naiset puolestaan menivät naimisiin huomattavasti vanhempina ja heillä oli enemmän vapautta valita puolisonsa. Hyvin nuoret pakanatytöt usein pakotettiin avioon.

Naiset olivat merkittävässä roolissa varhaisessa kristillisyydessä ja palvelivat lukuisissa eri tehtävissä, kuten diakoneina. He suorittivat erilaisia hyväntekeväisyyteen ja välittämiseen liittyviä tehtäviä. Naisille kristinusko oli vetovoimainen uskonto. Pakanoiden keskuudessa esim. leskillä oli paineita avioitua uudelleen. Kristittyjen kesken leskiä pidettiin sen sijaan suuresti arvossa. Kristittyjen avioliitot olivat aivan toisenlaisia pakanoihin verrattuna. Aviosuhde oli pyhä, siveettömyys tuomittiin ja puolisoiden välisiä velvoitteita painotettiin. Kristityiltä odotettiin uskollisuutta ilman avioeroja.

Kristillinen opetus rakastavasta Jumalasta oli pakanoille täysin vierasta. Koska Jumala rakastaa ihmiskuntaa, kristityt eivät voi olla Jumalalle mieliksi elleivät he rakasta toisiansa. Jumala osoitti rakkautensa uhrin kautta. Samoin ihmisten tuli osoittaa rakkautensa uhrautumalla toistensa edestä. Kristityt esimerkiksi pitivät huolta keskuudessaan sairastuneista. Tämä välittäminen myös näkyi, sillä kuolleisuus oli paljon alhaisempaa pakanoihin verrattuna. Kristityt eivät kuitenkaan hoitaneet esim. epidemian keskellä pelkästään toisia kristittyjä, vaan myös pakanoita.

Starkin mukaan yksi keskeinen menestystekijä kristinuskolle oli yhteisön kovat moraaliset standardit. Heidän odotettiin tekevän paljon uskonsa eteen ja pitkä lista kiellettyjä asioita poikkesi pakanoiden normeista ja käytännöistä. Kristittyjen esim. odotettiin ilolla huolehtivan sairaista, vanhoista ja heikoista. Kirkko pyysi jäseniltään paljon. Toisaalta kun heitä pyydettiin rakastamaan, myös heitä rakastettiin. Kristittyjen moraalikoodisto oli huomattavasti tiukempi kuin pakanoilla, mutta sen seurauksena kristityt, erityisesti naiset, nauttivat paljon turvallisemmasta perhe-elämästä. (Teksti tähän saakka pohjautuu: Stark 1997.)

Muutoksia asenteissa ja ajattelussa

Aristides kuvaa 120-luvun ateenalaisessa apologiassaan, kuinka kristityt kunnioittavat vanhempiaan ja ovat hyviä lähimmäisiään kohtaan. He tuomitsevat reilusti eivätkä himoitse toisten omaisuutta. Väärä puhe toisista ei tule kyseeseen eivätkä he riko avioliittoja tai käyttäydy seksuaalisesti sopimattomasti. Käännyttäminen tapahtuu suostutellen ja rakkautta osoittaen. Keskuudessa olevista köyhistä huolehditaan tarvittaessa vaikka hiukan paastoamalla, että olisi antaa apua sitä tarvitsevalle. Kristittyjen elämäntapa pohjautuu odotukseen tulevasta maailmasta ja siten Kristuksen käskyjä noudatetaan mahdollisimman tarkasti. Hurskas elämä on Jumalan käsky.

Myös toinen ateenalainen apologeetta, Athenagoras Ateenalainen vuonna 176-177, vahvistaa Serafim Seppälän mukaan kristittyjen elämän ohjenuorana ja eettisen ajattelun ihanteena Vuorisaarnan ja sen autuaaksijulistukset. Athenagoras myös toteaa, etteivät kristityt eläisi niin kuin elävät, “jos eivät uskoisi Jumalan hallitsevan ja tuomitsevan maailmaa”. On täysin selvää, että aborttia vastustetaan. Luonnollisesti seksi kuuluu avioliittoon ja sen tarkoituksena on lisääntyminen. Professori Seppälän mukaan tällainen ajattelu johti itsestäänselvästi kielteiseen suhtautumiseen saman sukupuolen välistä seksiä kohtaan. Avioliitossa oli kyse elämän jatkuvuudesta eikä tämä ole mahdollista saman sukupuolen välillä. Avioliitto ei ollut vain romanttinen seremonia kahden itsenäisen ihmisen välillä, vaan se kytki laajemmin suvut yhteen. (Aristideksen, Athenagoraan ja Seppälän lainaukset perustuvat kirjaan Keisarin edessä 2017.)

Timo Nisulan mukaan Augustinuksen (354-430) näkemykset seksuaalisuudesta voivat näyttää nykyihmisen silmin varsin kummallisilta, mutta todellisuudessa läntinen kristillisyys ei ollut kielteinen seksuaalielämää kohtaan. Seksuaalisuus on Luojan luomaa ja lasten tekoon suuntautunut seksuaalielämä osa Jumalan luomistyötä. Selibaatti on toki erinomaista, mutta niin on avioliittokin, vaikkakin “rahvaampana” versiona. Ystävyys ja päämääränä taivas ovat molemmissa tärkeitä. Nisula huomauttaa myös, ettei turmeltunut halu (concupiscentia) ollut vain seksikysymys. Kyse oli myös himosta, joka suuntautui rahaan, ihmisten väärinkäyttöön ja egoismiin. Synnin vahingoittama tahto näkyy myös suhteessa seksiin. (Nisula 2008, 149-150.)

Ignatios Antiokialainen (n. 35-107) opettaa kirjeessään Polykarpokselle (n. 69-155) myös naimattomuudesta Jumalan kunniaksi. Jos se tapahtuu ilman kehuskelua Kristuksen elämän kunnioittamiseksi, niin se on hyvästä. Herran mielen mukainen avioliitto tapahtuu piispan siunauksella. Himoista käsin uskovien ei tule avioitua. (lgnatioksen kirje Polykarpokselle, luvusta 5., suom. Niko Huttunen.)

Pappien selibaatti ei kuitenkaan ollut vanhimman kirkon sitova käytäntö. Tämä tulee ilmi jo joidenkin apostolien kohdalla. Myös jotkut varhaiset Rooman piispat olivat Rooman piispojen lapsia. Asiassa ei ollut mitään ihmeellistä. Pappien sitovan selibaatin juuret menevät kuitenkin hyvin pitkälle. Papillinen selibaatti oli tavallinen poikkeus läntisessä Euroopassa jo neljännellä vuosisadalla. Se pysyi vahvasti vaikuttavana käytäntönä useiden vuosisatojen ajan (n. vuodet 300-700). (Jenkins 2003.)

The Oxford Dictionary of the Christian Church kertoo, että seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvissä kysymyksissä kristittyjä ohjaavat periaatteet olivat ihmiselämän pyhyys, lähimmäisen rakkaus ja Jumalan kaikkivaltiuden ja kaitselmuksen kunnioittaminen. Näiden periaatteiden pohjalta varhaiset kristityt ajattelijat (Didakhe, Barnabaan kirje, Athenagoras Ateenalainen, Klemens Aleksandrialainen, Tertullianus, Ambrosius, Khrysostomos, Hieronymus ja Augustinus) yksimielisesti tuomitsivat imeväisten murhaamisen ja abortin. Asenne ehkäisyä vastaan oli kytköksissä näihin periaatteisiin ja Vanhan testamentin opetukseen, jonka mukaan lisääntyminen avioliitossa on hyvää. Seksuaalista kanssakäymistä ilman lisääntymistarkoitusta pidettiin luonnottomana.

Nämä asenteet hallitsivat kristillisyyttä pitkälle 1900-luvulle saakka, jolloin ryhdyttiin kyseenalaistamaan perinteiset asenteet ehkäisyä ja aborttia kohtaan. Anglikaanit sallivat poikkeuksia tähän vuonna 1930 ja siitä eteenpäin linjaukset ovat muuttuneet kristillisessä kentässä. (ODOCC 2005.)

Modernin teologian ensyklopedia huomioi, että myös katolinen ajattelu on toisen maailmansodan jälkeen painottanut sukupuoliyhteyden aviopuolisoita yhdistävää aspektia. Vatikaanin toinen kirkolliskokous kertoo, että avioliiton tarkoitus on miehen ja vaimon välinen rakkaus. Tämän kuitenkin täytyy ehdottomasti tapahtua niin, että se palvelee rakkauden hedelmänä syntyvää lasta. 

Ensyklopedia jatkaa, että eräät protestantit ovat vastaavasti nähneet seksin tarkoituksen olevan ennen kaikkea yhteyden edistämisen kumppaneiden välillä. Moderni ehkäisy on erottanut yhdynnästä lisääntymisen ja kumppanit yhdistävän tehtävän toisistaan erillisiksi. Lopuksi todetaan: "Eronteolla kumotaankin väitteet, joita ehkäisimien käyttöä vastaan on perinnäisesti esitetty. Näiden kahden tehtävän erottaminen toisistaan kumoaa samalla homoseksuaalisuuden perinnäisen vastustuksen ja tekee ajatuksen homoseksuaalien keskeisestä avioliitosta mahdollisemmaksi." (Modernin teologian ensyklopedia, toim. McGrath 2000.)

Katolinen ajattelu hyväksyy yhdynnästä pidättäytymisen hedelmällisenä aikana. Aviopareja rohkaistaan myös huomioimaan elämäntilanteensa, kuten jo saadut lapset. Kirkon opetus ei siis ole hankkia maksimaalista määrää lapsia, kuten voitaisiin poleemisesti esittää. Kuitenkin “vastuuntuntoista vanhemmuutta eletään niiden luonnonlakien kautta, jotka Jumala on antanut meille ihmisen luodessaan.” Fyysinen rakkaus on Jumalan suunnittelemana elämää tuottavaa. (Luonnollinen perhesuunnittelu.)

Avioliiton purkamattomuudesta kirjoittaa Hermaan Paimen (2. vuosisata, apostolisiin isiin luettava teos), että vieraiden naisten himoitseminen ja hävyttömyyksien ajattelu ovat suuria syntejä. On parasta pitää aina mielessä oma vaimo, niin välttää vakavat harha-askeleet. Kaikesta sellaisesta täytyy pysyä erossa ja on syytä olla varuillaan. Tietoisesti välinpitämätön suhtautuminen pettävää aviovaimoa kohtaan on syntiä ja suorastaan osallisuutta vaimon aviorikokseen. Jos mies ei tiedä mitään vaimon touhuista, niin tilanne on täysin toinen. Jos vaimo ei päästä irti himoistaan, niin miehen tulee erota ja elää naimattomana. Uudelleen avioituessaan myös mies tekee aviorikoksen. Katuva aviovaimo tulee ottaa takaisin. Jos mies ei näin tee, niin hän tekee suuren synnin. Katuvalla on mahdollisuus tulla takaisin, mutta tällainen mahdollisuus on vain kerran. Sekä vaimolla että miehellä on sama mahdollisuus katumukseen ja sen tähden ei ole luvallista avioitua uudestaan. Syntejä voi nimittäin katua.

Opetus katumuksesta jatkuu, että katumuksen harjoittaminen on suurta ymmärtämistä. Katuva ajattelee tekojansa ja nöyryyttää sielunsa. Sellainen ihminen nimittäin tekee paljon hyvää eikä hän enää tee pahaa. On erittäin tärkeää, että ihminen kuulustelee itseänsä ja osoittaa näin olevansa ymmärtäväinen. Jumalan käskyjen mukaan elävät saavat elää. Jumalalle omistautuminen on Hänen käskyjensä kuulemista ja noudattamista. (Hermaan Paimen, luvut 29. ja 30., suom. Susanna Asikainen.)

Didakhe (1. vuosisata) tuomitsee suoraan abortin ja jakaa muita moraaliopetuksia: “Älä tapa. Älä tee aviorikosta. Älä sekaannu nuoriin poikiin. Älä irstaile. Älä varasta. Älä harjoita taikuutta. Älä lausu loitsuja. Älä tapa lasta abortoimalla tai surmaamalla vastasyntynyttä. Älä himoitse lähimmäisesi omaisuutta.” (Didakhe, 2:2., suom. Anne-Marit Enroth-Voitila.)

Köyhistä huolehtiminen kristittyjen vakavana velvollisuutena

Raha-asioista Augustinus opetti varsin tiukkaan sävyyn. Raha on hyvästä ainoastaan, jos sitä käytetään hyvin. Vääränlainen varojen käyttäminen kertoo ihmisen pahuudesta. Rahan käyttö kertoo, mitä ihmisen sisimmästä lopulta löytyy. Rahaa haluavan on siis hyvä tarkistaa motiivinsa. Toisaalla Augustinus kertoo, että rikkauksissa viihtyy myös ylpeys sangen hyvin. Epävarmaan rikkauteen ei tulekaan laittaa toivoa, vaan Jumalaan (1. Tim. 6:17). Maailma on annettu niin rikkaalle kuin köyhällekin. Köyhien vatsat Jumala ruokkii rikkaiden avulla. Rikkaiden täytyy ymmärtää, että myös heidät ruokkii Jumala. Kahden edestä ei pidä syödä vain siksi, että pystyy niin tekemään. Timo Nisulan mukaan Augustinuksen ajattelussa rahalla ylipäänsä on kristitylle sopiva tarkoitus vain varattomien auttamisessa. Köyhältä apunsa torjuvalle rahasta tulee hyvin vaarallinen rasite. Tuon tien päässä odottaa lopulta helvetti. Köyhiä tulee siis ehdottomasti auttaa eikä heitä saa halveksia. (Nisulan käännökset ja kommentit Augustinuksesta: Nisula 2008, 200-201.)

Kaarlo Arffmanin mukaan kristittyjen asenteet omaisuuteen ja omistamiseen liittyen alkoivat muuttua 1300-luvulla alkaneen renessanssin ja maallistumisen myötä. Vaatimattoman ja vähään tyytyvän elämän ideaali sai jäädä. (Arffman 2009.)

Arffman kertoo, että varhaisen alkukirkon ihanteet suhteessa omaisuuteen pyörähtivät ylösalaisin kahdessa vaiheessa. Yksittäisen kristityn ihanne ei ollut omaisuuden kerääminen, vaan tyytyminen hyvin vaatimattomaan elämään. Jos omaisuutta siunaantui, niin oli toivottavaa ohjata se juuri seurakunnalle. Uskovien katseet olivat tuonpuoleisessa, mutta kirkolla tuli olla runsaasti resursseja sosiaalisen hyvän tekemiseen. Franciscus Assisilaisen myötä tuli ajatus köyhästä yksilöstä ja köyhästä kirkosta. Tämä varjelisi kirkkoa eksymästä varojen käytössä vääriin hankkeisiin, ylellisiin piispojen linnoihin ja ylelliseen elämään. Köyhempänä kirkko olisi “henkisempi”. Lopulta alkoi esiintyä näkemyksiä, että kirkon tulisi olla köyhä, mutta yksittäisen ihmisen vauraudessa ei ollut mitään pahaa, jos vauraus vain oli rehellisesti hankittua. (Arffman 2016.)