En muista lapsuudestani, nuoruudestani tai aikuisuudestani saarnoja Mariasta. Ehkä niitä on ollut, mutta en vain muista niitä. Yleisellä tasolla Maria mainittiin lähinnä joulupuheissa, jouluevankeliumissa ja joululauluissa. Muuten Marialla ei ole juuri käytännön roolia helluntailaisessa julistuksessa tai hengellisyydessä. Kaikkea Maria-hartautta kavahdetaan helluntailaisuudessa suuresti ja sen nähdään yleisesti olevan automaattisesti väärin.
Tässä kirjoituksessa avaan oman taustani Maria-hartauteen (oma kokemukseni on toki täysin omakohtainen). Käyn lisäksi läpi Maria-hartauden varhaista historiaa pitkälti Serafim Seppälän tutkimukseen nojaten.
Helluntailaisen on lähes mahdotonta hyväksyä minkäänlaista Maria-hartautta. Tunnen juureni. Historiallista taustaa ja asioiden syntyä tutkimalla asenteet voivat kuitenkin muuttua ilmiötä kohtaan hitusen ymmärtäväisemmiksi. Asioiden avoin selvittäminen palvelee myös kaikille uskoville tärkeää vilpitöntä pyrkimystä totuuteen. Ehkä on mahdollista, että tässäkin kysymyksessä voi olla enemmän sävyjä kuin mitä omassa traditiossa sitä on oppinut ajattelemaan.
Rakentava lähtökohta asioiden selvittämiseksi on nähdäkseni myös "syytetyn" kuulemisessa. Jyrkkiä mielipiteitä asioista ei tulisi muodostaa pelkästään "syyttäjän" lausuntoihin nojautuen. Helluntailaisten erittäin kielteinen asenne on sinänsä täysin vilpitöntä. Asenteiden taustalla on kiivaus kaikenlaista epäjumalanpalvelusta vastaan. Onhan epäjumalanpalvelus hyvin vakavaa syntiä.
Taustani Maria-hartauteen
Maria on helluntailaisille kunnioitettava esimerkki nöyryydestä ja uskosta (yhtenä monista Raamatun esimerkeistä), mutta käytännön hengellisyyden kannalta Marialla ei ole enää inkarnaation jälkeen uskoville aktiivista merkitystä. Huolta täytyy sen sijaan kantaa Marian palvonnasta ja Mariaan liittyvistä vakavista vääristymistä.
Olen käsitellyt pyhiä jo aiemmin (esirukousten pyytämistä pyhiltä, pyhien kunnioittamista ja reliikkejä), joten tässä yhteydessä ei ole tarpeen toistaa kaikkea aiemmin kirjoittamaani. Suosittelen lukemaan kirjoitukseni pyhistä pohjaksi tuleviin kirjoituksiin, koska Maria-hartaus on kiinteä osa juuri kiistanalaista "pyhien yhteyttä". Hyödyllistä on kuitenkin huomioida, että pyhien kunnioittaminen, taivaassa olevilta pyhiltä esirukousten pyytäminen ja reliikit on selkeästi dokumentoitu jo 100-luvun kirkossa. Eikä asioiden alkuperä ole pakanuudessa, vaan juutalaisuudessa.
Elettyä hengellisyyttä ei Marian helluntailaisesta vinkkelistä tulisikaan tavoittaa. Maria-hartauden on nimittäin nähty harhauttavan uskovan huomion pois Kristuksesta, jossa Maria liukuu yksin Kristukselle kuuluvalle paikalle. Lisäksi Maria-hartaudelle ei nähdä olevan mitään raamatullisia perusteita. Nämä ovat tietenkin hyvin vakavia huomioita.
Marialla on siis roolinsa inkarnaatiossa, mutta se ei tee hänestä mitenkään erityistä tai ihmeellistä. Marian osaksi tullut armo ilmeni ainoastaan inkarnaatiossa (mikä tietenkin on kaikille kristityille valtava asia) eikä mitenkään muuten. Muut myöhäisemmät päätelmät katolisessa (ja monin osin ortodoksisessa) uskossa Marian osakseen saamista armoista ovat selkeästi torjuttavaa kehitystä. Jumala nyt sattui valitsemaan Marian, mutta Jumalan valinta olisi aivan yhtä lailla voinut osua kehen tahansa toiseen naiseen.
Inkarnaation ihmeen johdosta Marialla ei siis ole erityisasemaa Jeesuksen opetuslasten keskuudessa, vaikka hän on kunnioitettava henkilö Jeesuksen äitinä. Inkarnaatio ei todista Marialla olleen poikkeuksellista armoa ennen inkarnaatiota tai sen jälkeen. Myös inkarnaatiossa Marian rooli näyttäytyy lopulta hyvin passiivisena; hän oli vain Jumalan käyttämä kanava. Maria oli kaikin tavoin täysin tavallinen juutalaisnainen.
Maria ei ole "se suuri asia", vaan ainoastaan inkarnaatio on. Maria ei olisi koskaan halunnut tehdä itsestään jotain suurta numeroa. Marialle annetun huomion on yksiselitteisesti nähty olevan pois Kristukselle annetusta huomiosta. Kristityillä ei ole muutenkaan tässä ajassa mitään yhteyttä edeltä menneisiin Jeesuksen opetuslapsiin eikä sellaista pitäisi missään tapauksessa harjoittaa. He ovat nyt poissa Jumalan luona; eivät he enää kuule meidän esirukouspyyntöjämme. Samoin edeltä menneiden puolesta rukoileminen on täysin turhaa, se on epäraamatullista eikä edeltä menneitä ole mahdollista (saati tarvetta) enää rukouksin koskettaa (kts. myös aiempi kirjoitus kiirastulesta).
Helluntailaisesta näkökulmasta päinvastoin esirukousten pyytäminen taivaassa olevilta pyhiltä ajautuu kenties vaaralliseen vainajahenkiin sekoittumiseen. Samoin pyhille osoitettu kunnioitus on varsin yleisesti tulkittu epäjumalanpalvelukseksi tai taikauskoksi. Maria-hartaus on tämän "hengellisyyden" äärimmäisen vinoutunut huipentuma. Katoliset korottavat Mariaan kohdistuneissa rakkauden osoituksissaan ja rukouksissaan hänet jumalolennoksi. Tämä eksyttää heidät vakavasti. Koska kyse on eksytyksistä, niin niistä on tietenkin syytä pysyä kaukana poissa.
Raamatun sana on täysin selvä: "On näet vain yksi Jumala ja yksi välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, Kristus Jeesus, ihminen (1. Tim. 2:5)." Ei ihme, että suurelle osalle helluntailaisista katoliset eivät ole edes kristittyjä. Maria ja pyhät näyttävät olevan uusia välittäjiä, ikään kuin korvaajia Jeesukselle, kun todellisuudessa on vain yksi välittäjä, Jeesus.
Reformoitu baptistijulistaja ja arvostettu teologi John Piper (2018) kiteyttää hyvin myös helluntailaisten huolet: “Meidän tulisi olla huolissamme, että siunattu neitsyt Maria nostetaan käytännössä asemaan, jossa hän välittää Jumalan kansan ja Jumalan Pojan välillä sillä tavoin, joka heikentää Kristuksen suoraa papillista palveluvirkaa Hänen kansansa ja Jumalan välillä. Tämä Marian kohottaminen yli kaiken raamatullisen, perustuen puhtaasti kirkon traditioon, etäännyttää Jumalan kansan nauttimasta henkilökohtaisesta yhteydestä Jeesuksen kanssa ja sellaisesta suhteesta ja vakuudesta, josta he muuten nauttisivat Hänen kanssaan.”
Tämä on se traditio, jossa oma ajatteluni on rakentunut. Näistä lähtökohdista olen lähtenyt tutkimaan Mariaan liittyviä kiistanalaisia kysymyksiä. Kiistanalaisuus lienee Maria-hartaudesta puhuttaessa pahasti vähättelyä. Kyse on kristittyjä siinä määrin jakavasta aiheesta, että sen yhteydessä ilmaisut "epäjumalanpalvelus" ja "taikausko" ovat aivan normaaleja. Esimerkiksi omassa traditiossani kaikesta Maria-hartaudesta on automaattisesti pysyttävä hyvin kaukana ja se tuomitaan ehdottoman jyrkästi.
Maria-rukous varhaisessa kristillisyydessä
Edeltä menneiden pyhien kanssa koettu elävä yhteys Kristuksessa oli kiinteä osa varhaista kristillisyyttä (
Hepr. 12:1, 22-24;
Ilm. 6:9-11;
7;
8:3-4). Kristuksen äidillä oli ainutlaatuinen asema tässä “todistajien pilvessä”.
Marialla tunnistettiin olevan ainutlaatuinen rooli Jumalan lunastussuunnitelmassa ja Maria nähtiin myös vastineena Eevalle sekä esikuvana kirkosta (eli Jumalan kansasta). Yksityinen ja julkinen rukous olivat varhaisten kristittyjen tapoja ilmaista käytännössä tätä ymmärrystä Mariaa koskien. (ARCIC.)
Perustelut ovat samankaltaiset nykyisinkin “mariaaniselle” rukoukselle katolilaisuudessa: “Koska Maria on ainutlaatuisella tavalla myötävaikuttanut Pyhän Hengen toimintaan, kirkko mielellään rukoilee Mariaa ja Marian, täydellisen rukoilijan, kanssa, ylistääkseen ja huutaakseen avuksi Herraa yhdessä hänen kanssaan. Maria näyttää meille tien, joka on hänen Poikansa ainoa välittäjä.” (Kompendium.)
Kirkkohistorioitsija Hugo Rahner kertoo, kuinka mm.
Augustinus (354-430) opetti Marian "rakastavasta myötävaikutuksesta" Jumalan lunastussuunnitelmassa. Mistä tässä "rakastavassa myötävaikutuksessa" on kyse? Rahner kirjoittaa: "Lunastuksemme alku on Ikuisen Isän sanoinkuvaamaton päätös lähettää ainosyntyinen Poikansa ihmisenä luoksemme.
Tähän liittyy läheisesti ihmisen Pojan äidiksi valitun Marian vapaa, armon ohjaama ja mahdollistava suostumus."
Maria ei siis ollut vain passiivinen ja "eloton esine" Jumalan antaman suuren mission edessä, vaan hän todella suostui siihen vapaasti, mutta Jumalan armon ohjaamana ja mahdollistamana.
Gregorios Teologi (Nazianzilainen, n. 330-389) on
Serafim Seppälän mukaan varhainen todistaja “Marian rukoilemisesta”. Seppälä huomioi Gregorios Teologin kirjoittavan Marian rukoilemisesta varsin tavanomaiseen tapaan.
Todennäköisesti tämä on 300-luvun kirkossa ollut täysin tavallinen asia. Marian rukoilemisessa on kyse siitä, että Marialta pyydetään apua ja se on täysin kiinteästi kiinnittynyt Kristuksen rukoilemiseen.
Usko Marian esirukouksen tehokkuuteen, ja sen vuoksi suoraan hänelle osoitetut rukoukset, ovat hyvin vanhaa perua. Tämä on todistettu esim. kreikaksi vanhasta papyruksesta löydetystä rukouksesta
‘Sub tuum praesidium’. Papyrus on mahdollisesti peräisin
jo 200-luvulta. (ODOCC.)
Katoliset huomauttavat, että
liturgiset muodot rukouksista ovat Jumalalle osoitettuja. Rukousten kohteena eivät siis ole pyhät, vaan
heitä pyydetään rukoilemaan puolestamme. Pyhiltä rukousten pyytäminen
ei kuitenkaan saa sumentaa uskovien suoraa pääsyä Taivaallisen Isän luokse, joka haluaa antaa lapsillensa hyviä lahjoja (
Matt. 7:11). Kaikissa tapauksissa käsitys rukouksesta, joka sumentaa tätä ymmärrystä, on vastoin Raamattua ja kirkon traditiota. (ARCIC.)
Katoliset uskovat, että Marialle osoitetut rukoukset eivät pääty Mariaan, vaan lopulta Jumalaan itseensä. Kirkon opetus on, että Maria ei millään tavalla korvaa yhtä Pelastajaa ja Välittäjää, Jeesusta Kristusta (tai tule Jeesuksen paikalle). (CPID 1984.)
Kaikkien Marialle osoitettujen rukousten perimmäinen vaikuttava syy on siis Jeesus. Marialle osoitetaan rukouksia "ylistääkseen ja huutaakseen avuksi Jeesusta yhdessä Marian kanssa". Maria osoittaa aina Jeesukseen.
Kirkkoisien opetuksiin vahvasti tukeutunut Vatikaanin II:n kirkolliskokouksen
Lumen gentium toteaakin selvästi: “
Vain yksi on Välimiehemme apostolin sanan mukaan: ‘Sillä yksi on Jumala, yksi myös Välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä’ (1 Tim. 2:5-6). Marian äidillinen tehtävä ihmisiä kohtaan ei millään tavalla vähennä eikä himmennä tätä Kristuksen ainoata välimieheyttä,
vaan todistaa sen voiman.”
Kaikki Marian vaikutus ihmisiin on täydellisesti Kristuksesta riippuvaista ja saa kaiken voimansa Kristuksesta. Maria nojaa Kristukseen eikä Maria mitenkään estä suoraa yhteyttä Hänen kanssaan, vaan päinvastoin edesauttaa sitä. (Lg.)
Ihmeitä ja ilmestyksiä
Katolisten ja helluntailaisten yhteisessä raportissa todetaan, että parantumiset ovat tärkeitä kirkon palvelutehtävän toteutumisessa. Niitä tapahtuu “karismojen” (armolahjojen) kautta, mutta myös aivan tavallisten uskovien rukouksen ja uskon kautta. Katoliset todistavat parantumisihmeistä lisäksi pyhien esirukousten kautta, erityisesti Herran äidin Marian kautta, pyhäinjäännösten kautta (kuten Lourdesin veden kautta tapahtuneita ihmeparantumisia) ja eukaristian, ripin ja sairaiden voitelun kautta (eli uskon mysteerien kautta). (CPID 2015.)
Mariaan liittyy myös ilmestyksiä, joilla on ollut suuria vaikutuksia ja monia silminnäkijöitä. Joistakin ilmestyksistä on jäänyt myös hyvin ihmeellisiä jälkiä (Guadalupe Meksikossa).
Kuuluisimpia modernin ajan Marian ilmestymisiä ovat Lourdes ja Fatima. Näistä ihmeistä on mielettömiä todisteita ja niiden vaikutukset ovat muuttaneet kansakuntia. Vähemmän tunnettuja ovat La Salette Ranskassa, Knock Irlannissa (1879), Beauraing (1932-3) ja Banneux (1933) Belgiassa ja Medjugorje (1981) silloisessa Jugoslaviassa (katolinen kirkko ei ole virallisesti vahvistanut kaikkia näistä ja erityisesti Medjugorje on hyvin kiistanalainen). (ODOCC.) Väitteet yliluonnollisista ilmestyksistä
ovat kiistatta myös ylittäneet raittiin opin rajoja.
Varhaisin tallennettu ilmestys Mariasta on peräisin
Gregory Thaumaturgukselta (n. 213-270). Samainen kirkkoisä kääntyi kristityksi Origeneksen johdattamana ja oli hänen oppilas muutamia vuosia. Gregory Thaumaturguksen pappeuden kautta hänen kotikaupunkinsa kääntyi pakanuudesta kristinuskoon. Lukuisia ihmeitä liitetään häneen. Yksi tällainen ihme on kristillistä uskoa kuvaava uskontunnustus (selitys uskosta Kolminaisuuteen), jonka hän sai näyssä apostoli Johannekselta Neitsyt Marian käskystä. (ODOCC.)
Lourdesissa Ranskassa vuonna 1858 14-vuotias talonpoikaistyttö
Bernadette Soubirous näki näkyjä Neitsyt Mariasta kallion luolassa. Maria kertoi hänelle olevansa tahrattomasti siinnyt (katolinen oppi Marian perisynnitömästä hedelmöittymisestä, kirjoitan Mariaan liittyvistä opeista myöhemmin). Samalla ilmestyi lähde, pian paikalla kerrottiin tapahtuneen ihmeparantumisia ja uskovia alkoi kokoontua Lourdesiin. Vuonna 1862 pyhiinvaelluskohde sai virallisen kirkollisen tunnustuksen ja luolan päälle (“perisynnittömän sikiämisen basilika”) sekä sen sivulle rakennettiin kirkko (“Ruusukon ihmeellinen kirkko”). (ODOCC.)
Bernadette näki Marian yhteensä 18 kertaa. Hän oli usein hurmoksessa näkyjen aikaan. Lapsi kuvasi Mariaa nuoreksi ja kauniiksi naiseksi: “Ihanampi kuin olen koskaan nähnyt.” Rekisteröityjä ihmeitä on tuhansia. Parantumisia raportoidaan tapahtuneen mm. tuberkuloosista, kasvaimista, syövistä, kuuroudesta, sokeudesta jne. Parantumiset ovat olleet luonteeltaan monesti dramaattisia eli tapahtuneet välittömästi. (Catholic Encyclopedia.)
Professori
Lawrence Feingold on pitänyt joistakin näistä ihmeistä hyvin kattavia ja yksityiskohtaisia luentoja (luento
Guadalupesta).
Nämä ihmeet ja tapahtumat ovat huolellisesti dokumentoituja. Niin hyviä todisteita kuin nyt ihmeistä ylipäänsä voi olla, löytyy juuri näistä ihmeistä. Joku torjuu kaikki ihmeet huijauksina, joku paholaisen tekoina, joku uskoo Jumalan todella toimineen. Kylmäksi ne eivät ainakaan taatusti jätä.
Professori John Langlois (2020) myös mainitsee, kuinka
Ruusukko -rukouksella on ollut keskeinen rooli Marian ilmestymisissä Fatiman ja Lourdesin ilmestyksissä. Lourdesin kohdalla Maria pyytää rukoilemaan Ruusukkoa syntisten puolesta heidän kääntymiseksi. Fatiman ilmestykseen liittyy profeetallinen viesti kommunismin leviämisestä ja siitä, kuinka Ruusukko on ase tuota suurta pahuutta vastaan. Langlois muistuttaa, että
Marian rooli on johtaa ihmiset Jeesuksen luokse. Esimerkiksi näissä ilmestyksissä Maria pyytää rakentamaan kappelin, että siellä voidaan viettää messua ja tarjota sakramentteja. Langloisin mukaan
Maria haluaa näille ilmestysten paikoille tultavan vetääkseen ihmiset lähemmäksi hänen Poikaansa.
Maria-kunnioitus varhaisessa kristillisyydessä
Seppälä kertoo, että Augustinusta innoitti
Epifanios, Salamiksen piispa, joka syntyi Gazan tuntumassa n. 315 ja kuoli 403. Marian kunnioituksesta Epifanios: “Maria, pyhä Neitsyt, on totisesti suuri Jumalan ja ihmisten edessä. Kuinka me emme julistaisi hänen suuruuttaan, sillä
hän piti sisällään mahduttamatonta, jota taivas ja maa eivät voi pitää sisällään.”
Edelleen Epifanios: “Marian ruumis oli kyllä pyhä, mutta se ei ollut Jumala. Neitsyt oli varmasti neitsyt ja ansaitsee kunnioituksen, mutta häntä ei annettu meidän palvottavaksemme. Hän itse palvoi häntä, joka syntyi hänen lihastaan tultuaan alas taivaasta ja Isän helmasta.”
Seppälä mainitsee mielenkiintoisena nostona varhaisista egyptiläisistä Maria-traditioista 300-luvun alkupuolelta säilyneen koptinkielisen tekstin, joka tunnetaan nimellä Nikean kirkolliskokouksen sananlaskut. Siinä Mariaa ylistetään viisaaksi neitsyeeksi, kauniiksi Herran äidiksi joka “toi valoon sen, joka oli luonut hänet.” Tekstin mukaan Maria ei myöskään synnyttäessään menettänyt neitsyyttään.
Myös yksi suurimmista kirkkoisistä,
Athanasios Aleksandrialainen (n. 298-373), on varsin vahva sanoissaan Mariasta. Tämä areiolaisuuden arkkivihollinen ja ensimmäisenä Uuden testamentin kaanonin nykymuodossaan virallisesti esittänyt isä, osoittaa mm. ilmaisulla “Jumalansynnyttäjä Maria” olleen vakiintunut käyttö jumalanpalveluksissa jo varhain. Seppälä osoittaa tarkoin viittauksin,
kuinka Athanasios perusteli opetuksensa oikeaoppisuuden Marian “muistelulla” kirkossa. Marian osallistuva rooli Logoksen tulossa maailmaan oli pohjana tälle hengelliselle hartaudelle uskovien elämässä.
Seppälän mukaan Athanasios on ensimmäisiä kirkkoisiä, joka näkee Mariassa liiton arkun täyttymyksen. Athanasios lausuu: “Oi jalo neitsyt, sinä totisesti olet kaikkea muuta suuruutta suurempi. Kuka olisi sinun vertaisesi suuruudessa, oi Sana-Jumalan asuinsija? Keneen luotujen joukossa voisin verrata sinua, oi Neitsyt? Sinä olet suurempi niitä kaikkia. Oi liiton arkku, puettu kullan sijasta puhtauteen! Sinä olet arkku, jossa on kultainen astia sisällään todellinen manna - liha, jossa jumaluus asuu.”
Seppälä ottaa esiin myös kappadokialaisen isän Gregorios Teologin (Nazianzilainen, n. 330-390) kirjoituksia Mariasta, jotka antavat lisää arvokasta näkymää varhaisen kirkon opetukseen Mariasta. Gregorios osoittaa, kuinka Maria on hyvin keskeinen henkilö Kristuksen persoonan yhtenäisyyden ymmärtämisessä: “Jos joku ei usko, että pyhä Maria on Theotókos, hän jää erilleen jumaluudesta. Jos joku väittää, että Kristus ainoastaan kulki Marian kautta, ikään kuin jonkinlaisen kanavan lävitse, eikä muotoutunut hänessä jumalallisella ja inhimillisellä tavalla – jumalallisella koska ihmistoimia ei ollut, inhimillisellä koska (asia tapahtui) ihmissikiämisen lain mukaan hän on yhtä lailla jumalaton (Epistola 101).” (Käännökset ja lainaukset Seppälä 2010.)
Uusi Eeva
Justinos Marttyyri (n. 100-165) kirjoittaa, kuinka Neitsyeen kautta tapahtui Jeesuksen ihmiseksi tuleminen. Näin käärmeestä lähtenyt kapina murskataan alkuperänsä mukaisesti. Käärmeen puheet hedelmöittyvät neitsyt Eevassa synnyttäen kuolemaa ja kapinaa. Maria sai sen sijaan enkeli Gabrielin hyvästä sanomasta ilon ja uskon. Pyhä Henki tuli hänen päälleen ja hänestä syntyi Jumalan Poika. (Seppälä.)
Seppälä kommentoi, että Justinoksen opettajissa oli apostolien oppilaita tai ainakin apostolisen ajanjakson lapsia. Justinoksen esittämä Eevan ja Marian toisiinsa rinnastaminen voi siis sangen hyvin olla apostolista perintöä.
On myös mielenkiintoista, että Seppälä kertoo katakombien maalauksissa säilyneen näyttöä Marian roolista varhaiskirkossa. Näissä maalauksissa Mariaa kuvataan kunnioittavasti. Näin mahdollisesti jo 200-luvun katakombeissa olisi siis nähtävissä juuria Marian kunnioittamiseen kristittyjen keskuudessa.
Irenaeus (n. 130-200) kirjoittaa Neitsyt Mariasta, että hänet havaittiin kuuliaiseksi Jumalan suunnitelman mukaisesti. Alussa Eeva oli tottelematon ja sai aikaan kuoleman. Maria sen sijaan oli kuuliainen ja hänestä tuli pelastuksen juuri niin itselleen kuin koko ihmiskunnalle. “Ja näin Eevan tottelemattomuuden solmu aukaistiin Marian kuuliaisuuden kautta. Sillä minkä neitsyt Eeva oli solminut epäuskossa, tämän neitsyt Maria aukaisi uskon kautta.” (
Against Heresies 3.22.)
Maria siis suostui kuuliaisuuteen siinä missä Eeva oli Jumalalle tottelematon. Eevan puolustajana voi näin toimia Neitsyt Maria, sillä “aivan kuin ihmiskunta kaatui kuoleman vankeuteen neitsyen toiminnan kautta, niin se myös pelastetaan neitsyen toimesta”. Neitsyen kuuliaisuudella korvataan neitsyen tottelemattomuus. Aadamin synti parannetaan Ensisyntyisen toimesta. Käärme kukistetaan kyyhkysen kaltaisella syyttömyydellä. Kuoleman siteistä koittaa vapaus. (
Against Heresies 5.19.)
Irenaeuksen mukaan Marialla on täysin ainutlaatuinen rooli ja asema inkarnoitumisen suunnitelmassa. Hän kertoo Danielin viittaavaan Kristukseen “käsittä leikattuna kalliona” eikä siinä ole ansiota ihmiskäsillä. Yksin Maria osallistui Jumalan edeltä määrättyyn suunnitelmaan ilman Joosefin osallisuutta. Kaikkivaltiaan voima ja viisaus antaa olemassaolon “maasta peräisin olevalle kivelle”. (Against Heresies 3.21., suom. Serafim Seppälä.)
Serafim Seppälä huomioi, että Irenaeuksen mukaan Kristus ei ainoastaan tullut Mariaan vaan myös Mariasta. Toisaalla Irenaeus kirjoittaa: “Muutenhan hänen alastulemisensa Mariaan olisi ollut turhaa. Miksi hän olisi tullut häneen, ellei hän olisi ottanut hänestä jotain?” (suom. Seppälä.)
Justinos ja Irenaeus näkivät Mariassa uuden Eevan. Marian kuuliaisuus on avaamassa pelastuksen tietä, kun Eeva oli aiheuttamassa kuolemaa. Uusi Aadam voittaa synnin ja kuoleman, mutta Uusi Eeva saa olla Uuden Aadamin kanssa tämän voitossa. Eeva yhdistettiin Aadamin tappioon, mutta Maria yhdistetään hänen Poikansa voittoon. Kirkkoisät opettivat Marian myös säilyneen “ikuisena neitsyeenä” ja olevan esikuva pyhyydestä neitsyyteen sitoutuneille. Neitsyys ei kuitenkaan ollut ainoastaan fyysinen asia, vaan se merkitsi jakamatonta Kristukselle omistautumista. Tällainen omistautuminen tulisi näkyviin elämisenä hengellistä hedelmää kantavana Kristuksen opetuslapsena. (ARCIC.)
Theotókos
Opillinen kehitys Mariasta “Jumalan kantajana” (Theotókos), juontaa juurensa Kristuksen asemaa käsitteleviin kiistoihin. Koska Jeesus Kristus on tosi Jumala ja tosi ihminen, niin Marialla on aivan olennainen rooli tämän oikean uskon selittämisessä. Kiistat Kristuksen olemuksesta käytiin kirkon sisällä ensimmäisten viiden vuosisadan aikana ekumeenisissa kirkolliskokouksissa. (ARCIC.)
Jeesus ei vain läpäissyt äitiänsä, vaan Jeesus todella syntyi Marian olemuksesta. Tämä oli tärkeää, kun puolustettiin Kristuksen todellista ihmisyyttä. Hän ei ollut vain ihmisen näköinen olento. Myös
Ignatios Antiokialainen (n. 35-107) ja
Tertullianus (n. 160-225) kertoivat
Jeesuksen totisesti syntyneen Mariasta ja olevan täysin ihminen. Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnus sanoo, että “tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi”. (ARCIC.)
Toisaalta Kristuksen jumalallisen identiteetin osoittaa Pyhästä Hengestä tapahtunut neitseellinen hedelmöittyminen. Isien mukaan Maria täyttää Jesajan näyn synnyttäen “Jumala kanssamme”. (Jes. 7:14). Kristuksen jumaluutta ja Marian kunniaa puolustaessaan isät kuten Justinos, Irenaeus, Athanasios ja Ambrosius vetosivat neitseelliseen hedelmöittymiseen. Apostolisen uskontunnustuksen mukaisesti Jeesus Kristus ‘sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta’.” Oikeaa oppia yhtenäisestä Kristuksen persoonasta puolustettaessa vedottiin Theotókos arvonimeen. Termin historia on hyvin varhainen. Aleksandriassa oli päätelty, että Kristuksen ollessa “tosi Jumala tosi Jumalasta”, niin myös Mariaa voi kutsua “Jumalan kantajaksi”. (ARCIC.)
Henry Chadwick kuvaa Kristuksen persoonaa koskevaa jännitettä 300- ja 400-luvuilla sekä Marian roolia tässä kirkkoa jakavassa tilanteessa seuraavaan tapaan. Vastakkain olivat
Kyrillos Aleksandrialainen ja
Nestorios. Kyrilloksen mukaan parhaimpien ihmiskykyjen ruumiillistuma ei voi pelastaa ihmiskuntaa.
Lunastajassa Jumala on todella tullut ihmiseksi.
Maria on Theotókos. Hänestä syntynyt on
yksi persoona, yksi “hypostaasi” (Jumalan henkilöitymä). Kysymys oli keskeinen
200-luvulta alkaen. Kyrilloksen mukaan inkarnaation totuuden tunnustaminen on pelastuskysymys.
Nestorioksen mukaan Jeesus kuoli kirkon tienraivaajana ja johtajana. Pelastus on mahdollinen osallistumalla tähän uhriin ja Jeesuksen esirukouksiin Jumalan edessä. Kastetut ovat osallisia uhrista eukaristian kautta. Neitseellisen hedelmöittymisen merkitystä Nestorioksen kannattajien oli vaikeaa selittää. Syy tähän oli, että he torjuivat Kristuksessa olevan yksi persoona, kaksi luontoa. Kyrilloksen mukaan tällainen opetus, jonka mukaan Kristuksessa on kaksi persoonaa, on vakava harhaoppi. Samoin Nestorios näki Kyrilloksen teologian. (Chadwick.)
Chadwick kertoo, kuinka Nestorios kommentoi munkeille Mariaa “ihmisen äitinä”. Theotókos tekisi Neitsyt Mariasta jumalattaren. Efesoksen kirkolliskokous ratkaisi asian vuonna 431 aleksandrialaisten tulkinnan mukaan. Maria-hartaus ei aiheuttanut tunnelatauksia latinalaisen ja kreikkalaisen kirkon välillä neljännellä vuosisadalla. Idässä Epifanios kutsui kriitikoita Marian vastustajiksi ja lännessä Augustinuksen mukaan
Maria oli esikuva kirkolle (Jumalan kansalle) ja
hänen elämä pyhyydessään synnillisestä elämästä vapaa.
Ambrosius oli opettanut
Marian olevan Jumalan temppeli, mutta ei temppelin Jumala. Mariaa ei tullut palvoa jumalallisena, mutta
häntä tuli pitää korkeasti kunniassa.
Helluntailaiset yhtyvät Efesoksen kirkolliskokouksen Mariaa koskeviin historiallisiin juuriin. Kristuksen persoonan yhtenäisyyden varjelemiseksi (yksi persoona, kaksi luontoa) kirkolliskokous antoi hyväksyntänsä arvonimelle Theotókos (Jumalan kantaja, Jumalan äiti). Vain inkarnaation hetkellä Mariasta tulee Jumalan äiti. Maria ei ole Jumalan äiti Jumalan ikuisessa kolminaisuuden olemuksessa. Maria on Pojan äiti, Jumalan äiti, Hänen inkarnaatiossaan. (CPID.)
Mariasta puhuttaessa on hedelmällistä tiedostaa, että vaikka Mariasta käytetty ilmaisu Theotókos nousi myrskyn silmään debatissa Nestorioksen kanssa ja opit Mariaa koskien selkeytyivät Efesoksen kirkolliskokouksessa, on Theotókos ilmeisesti varhaisempaa perua.
The Oxford Dictionary of the Christian Church:in mukaan mahdollisesti Theotókos oli käytössä ilmaisuna Aleksandrian teologien keskuudessa jo Origeneksesta (n. 185-254) lähtien. Merkittävimpiin kirkkoisiin kuuluva Milanon piispa
Ambrosius (339-97) korosti Marian merkitystä kirkolle siinä, että synnyttäessään Kristuksen hän synnytti myös kristityt, jotka muodostuivat hänen kohdussaan Kristuksen kanssa.
Alkuperä Kristus-opissa vai pakanuuden jumalattarissa?
Neitsyt Maria "uutena Eevana" on löydettävissä jo aivan varhaisimmassa kristillisyydessä. Tämä tulee esiin jo Justinos Marttyyrin (n. 100-165) ja Irenaeuksen (n. 130-200) teksteissä. On hyvin olennaista, että opit Mariasta nousivat varjelemaan apostolista traditiota Jeesuksesta Kristuksesta. Maria puolusti oppeja Jeesuksen tosi jumaluudesta ja tosi ihmisyydestä harhaoppeja vastaan. Marialla tunnistettiin myös ainutlaatuinen rooli pyhien yhteydessä. Kirkkohistorian professori John Langlois (2020) sanoo, että jo aivan alkukirkossa osoitettiin suurta hartautta ja kiintymystä Mariaa kohtaan. Marian hyvin ainutlaatuinen ja erityinen rooli maailman lunastamisen suunnitelmassa tunnistettiin varhain. Kuitenkin Maria on itsekin yksi lunastettujen joukossa.
Sopiva esimerkki siitä, millaista opetusta vastaan Marian opit nousivat, löytyy Jehovan todistajista. He esimerkiksi
nostavat esiin, että
Raamatussa ei lue Marian synnyttäneen Jumalaa, vaan Jumalan pojan. He kertovat myös, että arvonimeä
Theotókos ei ole Raamatussa eikä Raamatun mukaan kukaan voi kantaa kohdussaan Jumalaa. Edelleen viitataan Efesoksen kirkolliskokoukseen, jonka johdosta “Marian palvonta” alkoi lisääntyä. Näin pakanat vain vaihtoivat jumalattarensa Neitsyt Mariaan.
Serafim Seppälä kommentoi tällaisten näkemysten pohjautuvan vahvaan asenteellisuuteen. Marian kunnioitus irrotetaan kristinuskon opillisesta yhteydestään. Mariasta tehdään ikään kuin itsestään selvästi osa pakanallisia jumalatarhahmoja. Seppälä huomauttaa, että kirkkoisien kirjoituksissa kaiken Mariaan liittyvän perusta lepää täysin Kristuksessa. Maria kytkeytyy kokonaan siihen, kuka ja millainen on Kristus. Marialla ei yksinkertaisesti ole lainkaan tekemistä sen kanssa, millainen asema joillakin jumalattarilla on ollut pakanuudessa.
Lisäksi Maria eroaa Seppälän mukaan olennaisesti jumalattarista. Maria ei ole vain läjä oppeja ja niiden historiallisia kehityskulkuja, vaan todellinen ihminen. Maria ei ole fiktiivinen, puhtaasti teologinen konsepti, vaan oikea persoona. Lisäksi hän on erittäin epäseksuaalinen neitseellinen henkilö toisin kuin seksuaalista symboliikkaa pursuavat hedelmällisyyden jumalattaret.
Marian kunnioitus on Seppälän mukaan toki kehittynyt ajan saatossa. Hän muistuttaa, että vuosisatojen saatossa Pyhä Henki kirkastaa totuuden yhä selkeämmin. Apostolisena aikana monet opilliset asiat olivat vielä ikään kuin "siemenen muodossa" eivätkä valmiina oppeina. Esimerkkinä Marian kunnioittamisesta hän mainitsee Marian syntymälle ja kuolemalle omistetut juhlat. Sellaisia ei ole Raamatussa. Hänen mukaansa on kuitenkin erittäin luonnollista juhlistaa näin merkittäviä tapahtumia kirkossa. Jos jotkin historialliset tapahtumat ansaitsevat kristittyjen muistamisen, niin ilman muuta tällaiset. Hänen mukaansa jo puhuttaessa “Marian kultista” Marialle osoitettuja juhlia vietettäessä luodaan vääränlaisia mielikuvia. Näiden päivien sisältö on nimittäin silti varsin Kristus-keskeinen.
Seppälä kertoo Marian kunnioittamisessa olevan kaksi ulottuvuutta. Maria on paitsi Jeesuksen synnyttäjä, myös aktiivisesti vaikuttava henkilö juuri nyt. Ei ole kyse pelkästään opin kappaleista. Oppien täytyy tavoittaa myös oikeasti eletty hengellisyys. Marian asema on täydellisesti kiinni siitä, miten hänen synnyttämänsä Poika nähdään. Jos Jeesus on ikuisesti Jumala, niin Marian näkeminen kirkon tradition mukaisesti on luontevaa. Sen sijaan sola scriptura -opin kannattajille Maria-opetukset voivat olla kyseenalaisia. Uudessa testamentissa ei kuitenkaan ole opit valmiiksi pureskeltuina, vaan monet opit ovat kehittyneet ajan saatossa. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että oppi olisi yhtään vähemmän tosi. Seppälä esittää yhden keskeisen huomion, jos raamatunlauseita Mariaan liittyen halutaan tarkastella varhaiskirkon opetuksesta käsin. Uudessa testamentissa Kristus ei synny Marian “kautta”, vaan Mariasta. Koko Mariaan kytkeytyvä kirkon opetus pohjautuu ja aukeaa tästä huomaamattoman pienestä kielellisestä asiasta käsin.
Efraim Syyrialainen (n. 306-373) kirjoittaa Mariaa kohdanneesta ihmeestä: “Tänä päivänä jumaluus on painanut (tai: “sinetöinyt”) itsensä ihmisyyteen, jotta ihmisyys tulisi painetuksi jumaluuden sinettiin.” Seppälä kommentoi tätä: “Ilmaisu voidaan ymmärtää jumaluuden painautumisena Mariaan, joka saa jumaluuden sinetin itseensä. Säe avaa uudella tavalla Athanasioksen periaatteen ‘Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi jumalallistua’ -
jos tämä ei tapahtunut Mariassa, niin kenessä se voisi tapahtua?” (Seppälä.)
Lähteet
Kommentit
Lähetä kommentti